Kärnä: Synnytyksiin avuksi eläinlääkäri – maalainen maksaa palveluista, jotka jäävät etäisyyksien takia hyödyntämättä
"Sisäministeriön mukaan enontekiöläisten perustuslaillinen oikeus turvallisuuteen toteutuu, vaikka poliisi on satojen kilometrien päässä."
Kauniita maisemia, matkailua ja kasvava talous mutta miten on Lapin palveluiden laita? Kuva: Kari LindholmKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä kirjoittaa kolumnissaan maalaisten ja kaupunkilaisten yhdenvertaisuudesta, josta on pitkien etäisyyksien takia tullut lähinnä kirosana.
Viimeisimmäksi hän on pettynyt Postin toimintaan.
"Se ilmoitti lopettavansa haja-asutusalueille toimitettavien pakettien ilmaisen kotiinkuljetuksen, koska palvelut haluttiin yhdenvertaisiksi kaikille kansalaisille. Aiemmin posti on toimittanut paketit sellaisiin kotiosoitteisiin, jotka sijaitsevat viittä kilometriä kauempana noutopisteistä", Kärnä kuvailee.
"Postin 'tasa-arvo' tarkoittaa nyt sitä, että helsinkiläinen voi edelleen kävellä lähipostiinsa noutamaan pakettinsa, kun sevettijärveläinen joutuu ajamaan toistasataa kilometriä noutamaan omaansa."
Kärnä kuvailee myös julkisen liikenteen toimintaa maaseudulla: linja-auto lähtee liikkeelle kello 8.30 aamulla ja kotiin voi palata seuraavana päivänä kello 17.20. Lapissa myös synnytysmatkoihin saa varata aikaa ja hätiin joudutaan pahimmassa tapauksessa ottamaan jopa eläinlääkäri.
"Muissakin asioissa ajomatkaa kertyy. Moni lappilainen joutuu noutamaan saamansa ylinopeussakon satojen kilometrien päässä sijaitsevalta poliisiasemalta", Kärnä kuvailee.
"Tällä 'yhdenvertaisuuden' mallilla voitaisiin ratkaista kaikki valtiontalouden ongelmat. Sisäministeriön mukaan enontekiöläisten perustuslaillinen oikeus turvallisuuteen toteutuu, vaikka poliisi on satojen kilometrien päässä."
"Voisimmeko siis keskittää Helsingin poliisipalvelut Jyväskylään? Se olisi aivan yhtä yhdenvertainen ratkaisu."
"Pääkaupunkiseudulta voitaisiin myös käydä synnyttämässä Päijät-Hämeen keskussairaalassa, joka on näin lappilaisesta näkökulmasta tarkasteltuna aivan kohtuullisen matkan päässä. Kuulostaako hyvältä?"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
