Kaupat myyvät varhaisperunaa tappiorajalla
Juhannusviikolla kotimaisen varhaisperunan kuluttaja- ja tuottajahinta laskivat lähes samoihin lukemiin. Monet kaupat pyysivät perunakilosta 0,89–0,99 euroa. Veroton tuottajahinta oli noin 90 senttiä.
”Kaupan ja tuottajan hinta ovat hyvin lähellä toisiaan”, MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt sanoo.
Jaakko Lehmuskoski MTK:n varhaisperunatoimikunnasta arvioi, että kaupat myyvät varhaisperunaa tappiolla ulos.
MTK:n kasvinviljelyasiamies Antti Lavonen ihmettelee, miksi hintaa poljetaan parhaimpaan sesonkiaikaan. Hän uskoo, että etenkin juhannusviikolla kotimaista perunaa menisi kaupaksi millä hinnalla tahansa.
”Luulisi, että kauppakin tekisi isomman tilin, jos se ottaisi vähän paremman hinnan varhaisperunasta”, Lavonen toteaa.
Hän arvioi, että perunamyynti ei toimi aivan markkinatalouden sääntöjen mukaan.
”Toissa viikon lopulla oli sateita, eikä perunoita saatu nostettua tarpeeksi. Silti hinta laski.”
Löfstedtin mukaan tarjonta ja kysyntä ovat nyt melko hyvin tasapainossa.
”Ongelmaksi tuli se, että hinta laski yllättävän aikaisin, koska tämä vuosi oli niin hirvittävän varhainen. Syntyi mielikuva, että perunaa olisi tulossa enemmän.”
Juhannusviikolla perunaa nostettiin hieman arvioitua vähemmän.
”Tarjontaan nähden hinta on ehkä alakanttiin.”
Sekä Keskosta että S-ryhmästä kommentoidaan, että runsas tarjonta laskee hintoja.
”Hinta on laskenut normaalisti, mutta yleensä voimakkaimmat laskut tulevat myöhemmin”, S-ryhmän hankintajohtaja Jari Simolin sanoo.
”Tarjontaa on ollut niin reippaasti, että viimeiset ruotsalaiset perunat tilattiin viikolla 23.”
Keskon ostopäällikön Liisa Erosen mukaan varhaisperuna on K-kaupoille juhannusviikon kampanjatuote. Tällöin vähittäismyyntihinta putoaa.
Alkavalla viikolla hintalappu voi olla korkeampi.
”Kenelle se on olut, kenelle makkara tai peruna, minkä perusteella kauppaan mennään.”
Lavonen uskoo, että perunassa olisi ainesta parsan kaltaiseksi kauden hittituotteeksi.
”Positiiviset elementit ovat olemassa: peruna on terveellistä, se yhdistetään kesään, eivätkä kuluttajat liitä siihen mitään kielteistä.”
EMILIA LAVONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
