Elmo otti upean revontulikuvan – "Kyllä se oli aika siistiä"
Lukiolainen sai vangittua kuvaan upean iltamaiseman.Seinäjokelainen Elmo Saikkonen otti maanantaina illalla upean revontulikuvan. Revontulien lisäksi hän vangitsi kuvaan myös traktorin.
Saikkonen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hänen kaverinsa Eetu soitti eilen illalla ja kertoi revontulista. Puoli yhdentoista aikaan kaverukset olivat pellolla Seinäjoella Niemistön suunnalla.
"Kynnettiin siinä vähän aikaa ja sitten laitoin kameran laulamaan", Saikkonen kertaa maanantai-illan tapahtumia.
"Kyllä se oli aika siistiä. Juuri yksi isoimmista traktoreista oli siinä ja vielä revontulet, niin olihan se aika siistiä. Ei se oikein paremmin olisi voinut mennä", hän jatkaa.
Viime aikoina Saikkonen on ottanut hieman enemmän yökuvia. Valokuvia enemmän Saikkonen on kuitenkin kuvannut videoita. Hän on muun muassa kuvannut lasketteluvideoita.
Lasketteluvideoita freestylelaskettelua harrastava Saikkonen on kuvannut niin kavereilleen kuin yrityksille.
Kuvaamista harrastava Saikkonen opiskelee lukiossa viimeistä vuotta. Kuvaamista hän on harrastanut jo useamman vuoden ajan, vaikka aina harrastus ei ole ollut kovin aktiivista.
"Kuukauden sisällä olen ollut kuvaamassa kaksi tai kolme kertaa", Saikkonen sanoo.
Saikkonen kertoo usein kuvaavansa kaverinsa Eetun kanssa. Vaikka Saikkonen hoitaa itse kuvaamisen, menevät kaverukset usein yhdessä kuvauspaikkoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

