KKV: Valio vahingoitti myös pieniä kotimaisia meijereitä
Mikäli Valio olisi onnistunut ajamaan Arlan pois markkinoilta, olisi se todennäköisesti johtanut myös pienten suomalaisten meijereiden konkursseihin, perustelee Kilpailu- ja kuluttajavirasto KKV päätöstään rangaista Valiota 70 miljoonan euron sakoilla.Kilpailu- ja kuluttajaviraston KKV:n mukaan Valiolle napsautettu 70 miljoonan euron sakko maidon saalistushinnoittelusta pelasti Suomen Valion monopolilta.
”Mikäli Valion saalistushinnoittelustrategia olisi onnistunut, Valion kilpailijat perusmaitomarkkinoilla olisivat joutuneet supistamaan tai jopa lopettamaan kokonaan perusmaitojen tuotannon. Perusmaitojen tuotanto on monille meijereille elinehto, minkä vuoksi saalistus olisi johtanut todennäköisesti myös kokonaisten meijereiden konkursseihin”, KKV kirjoittaa yhdeksi perusteeksi päätökselleen.
Arlan ajaminen pois markkinoilta olisi johtanut Valion monopoliin maitomarkkinoilla. KKV:n mukaan Valion markkinoiden sulkemiseen tähtäävä strategia vaikutti suoraan myös alalla toimiviin yrityksiin kuten Osuuskuntiin Satamaito ja Maitokolmio sekä Juustoportti ILO.
Markkinaoikeus oli KKV:n kanssa samaa mieltä siitä, että vaihtoehtoa, jossa hintakilpailu perusmaitojen markkinoilla olisi jatkunut ilman viraston puuttumista asiaa, ei ollut olemassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

