MOT: Björn Wahlroos on siirtänyt yli 140 miljoonaa euroa varallisuuttaan Luxemburgiin
Luxemburgin kautta sijoituksia muun muassa pikavippialalle. Suomalaisten toimintaan ei liity epäilyjä väärinkäytöksistä.
Björn Wahlroosin tai muiden Ylen jutussa mainittujen suomalaisten toimintaan Luxemburgissa ei MOT:n tietojen mukaan liity epäilyjä väärinkäytöksistä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOSampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on siirtänyt yli 140 miljoonaa euroa varallisuuttaan veroparatiisina tunnettuun Luxemburgiin, kertoo Ylen MOT-toimitus.
MOT:n mukaan Wahlroos on tehnyt Luxemburgin kautta sijoituksia muun muassa pikavippialalle.
Tiedot perustuvat ranskalaislehti Le Monden kokoamaan OpenLux-tietokantaan. Suomesta MOT-toimituksella on ollut pääsy tietokantaan.
Wahlroos on sijoittanut Luxemburgin kautta rahojaan muun muassa brittiläiseen pikavippiyhtiöön Auden Group Limitediin sekä brittiläiseen energia-alalla toimivaan yhtiöön, MOT kertoo.
Sammon viestinnästä sanottiin STT:lle, ettei Wahlroos halua kommentoida MOT:n uutista. Wahlroos ei kommentoinut asiaa myöskään MOT:lle.
Wahlroosin tai muiden Ylen jutussa mainittujen suomalaisten toimintaan Luxemburgissa ei MOT:n tietojen mukaan liity epäilyjä väärinkäytöksistä.
MOT:n mukaan Luxemburg on merkittävin suomalaisten käyttämä veroparatiisi. Useat sadat suomalaiset yksityishenkilöt harjoittavat sijoitustoimintaa tai varallisuudenhoitoa Luxemburgiin rekisteröityjen yhtiöiden välityksellä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
