Lappeenranta saa osuustoiminnan johtamisen lahjoitusprofessuurin
Lappeenrannan teknillinen yliopisto saa uuden lahjoitusprofessuurin osuustoiminnallisten yritysten johtamisessa.
Osuustoiminnan neuvottelukunta lahjoitti tiistaina varat uuteen professuuriin. Professoriksi nimetään kauppatieteen tohtori Iiro Jussila.
Professuuri liittyy kansainväliseen osuustoiminnan vuoteen, jota Yhdistyneet kansakunnat viime vuonna juhlisti.
Teollisuusneuvos Otto Mikkonen asettaa tavoitteeksi tuottaa uutta ja luotettavaa tietoa osuustoiminnallisesta liikkeenjohdosta ja hallinnon kehittämisestä.
”Teemavuosi kannusti huomioimaan osuustoimintaa vahvasti tieteessä”, neuvottelukunnan puheenjohtaja taustoittaa.
Osuustoimintavuosi avasi kehityksen vuosikymmenen kansainvälisen osuustoiminnassa. Yritysmalliin panostetaan vahvasti vuoteen 2020 asti.
Elinkeinoelämässä osuustoimintayrityksillä on Mikkosen mukaan merkittävä rooli. Rooli on vahva kansallisen hyvinvoinnin rakentamisessa ja suomalaisessa omistuksessa.
Lahjoittajat rahoittavat uutta professuuria vuosina 2013–2017. Siihen liittyy mahdollisuus jatkaa professuuria vielä kaksi vuotta lisää.
Pellervo Seura sekä OP-Pohjola-ryhmän tutkimussäätiö ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta lahjoittavat varat osuustoiminnallisten yritysten johtamisen professuuriin.
Osuustoiminnan neuvottelukunta edustaa laaja-alaisesti suomalaista osuustoimintaa. Neuvottelukunta on perustettu vuonna 2001.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
