Tuhansia ihmisiä osoittaa mieltään ilmaston puolesta Helsingissä
Mieltä osoitetaan tänään reilulla parillakymmenellä paikkakunnalla.Noin 3 000–4 000 ihmistä osoittaa mieltään ilmaston puolesta Helsingissä Eduskuntatalon edessä, arvioi Helsingin poliisi tviitissään puoli yhdentoista aikoihin aamupäivällä. Helsingin poliisin mukaan liikenne on poikki molempiin suuntiin Mannerheimintiellä Eduskuntatalon kohdalla ja poliisi ohjaa liikennettä.
Liikennettä etelän suunnasta ohjataan Arkadiankadulle ja pohjoisen suunnasta Pohjoiselle Hesperiankadulle.
Yleisjohtaja Teemu Lappalainen Helsingin poliisista kertoo, että liikennettä päästetään jonkin verran kulkemaan Mannerheimintiellä ja sumaa on saatu osittain purettua. Lappalaisen mukaan osallistujamäärä on saattanut hieman kasvaa aiemmasta arviosta.
Ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat nuoret osoittavat tänään mieltään ympäri maata, järjestäjien mukaan reilulla parillakymmenellä paikkakunnalla.
Tapahtuman juuret ovat 16-vuotiaan ruotsalaisen ilmastoaktivisti Greta Thunbergin Fridaysforfuture-koululakossa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

