Eläkkeissä isoja eroja maakunnittain
Keskieläkkeissä on melkein 500 euron eroja. Ero venähti 2010-luvulla muutaman kympin kuukaudessa.Paras eläketaso on Uudellamaalla, jossa kokonaiseläke oli viime vuonna 1 652 euroon kuukaudessa keskimäärin.
Pienimmät keskieläkkeet maksettiin Etelä-Pohjanmaalla, 1 173 euroa kuukaudessa.
Eläketaso jää muita matalammaksi maakunnissa, joissa on paljon yrittäjiä ja maataloutta. Elinkeinorakenteen muutos näkyy hitaasti eläkkeissä.
”Maatalouden parissa eläkkeensä ansainneita on yhä paljon”, tutkimuspäällikkö Mikko Kautto Eläketurvakeskuksesta sanoo.
Eläketurvakeskus raportoi viidesosan noususta suomalaisten keskieläkkeissä 2000-luvulla. Vanhuuseläkkeet paranivat neljänneksen, uudet jopa 33 prosenttia.
”Eläkeläisten asema suhteessa palkansaajiin ei ole heikentynyt”, Kautto kieltää.
Koko maassa keskieläke oli liki 1 400 euroa kuukaudessa. Parannus oli parisataa euroa, kun parhailla seuduilla eläketaso nousi 250 euroa keskimäärin.
Tutkimuksessa inflaatiokorjattiin rahan arvo vuoden 2010 tasoon.
Isoimpia eläkkeitä maksetaan teollisuuden ja julkisen sektorin työpaikkojen seuduilla Uudellamaalla ja Itä-Uusimaalla sekä Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla.
Lapissa ja Kainuussa eläketason nousua hidastavat varhaiseläkeläiset ja erityisesti työkyvyttömyyseläkeläiset. Heitä on huomattavan paljon näissä maakunnissa.
Työkyvyttömyyseläkeläisten eläkkeet kehittyivät heikoiten. Heidän asemansa ei juuri parantunut kymmenessä vuodessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
