PASSIPAIKALLA Vaalit käydään aikanaan
Uusia vaaleja vaaditaan sieltä täältä. Oppositiolle vaatiminen on suoranainen velvollisuus. Mutta lakisääteisiin vaaleihin on alle puoli vuotta. Sen ajan tämä hallitus ja eduskunta istuvat.
Eduskunnan päätehtävä lakien säätämisen ohella on tasavallan budjetin hyväksyminen. Alexander Stubbin (kok.) hallitus on antanut ennätyksellisen yksimielisen budjettiesityksen. Se pitää paimentaa kunnialla satamaan ennen joulua. Sen jälkeen eduskuntaa ei enää kannata hajottaa.
Se ainoakin budjettikiista, eläkeläisten maksuton kalastusoikeus oli teatteria. Katja Taimela (sd.) luki lähetekeskustelussa hallitusohjelmasta kohdan, jossa entinen tapa luvataan pitää voimassa. Molemmat osapuolet keräsivät median avustuksella pisteitä kiistalla. jonka lopputulos oli heille alun perin selvä.
Sote-uudistuksen kohtalo sen sijaan näyttää hämärtyvän. Kokoomus tappaa viime kuukaudet aikaa kuin vajaalukuinen jääkiekkojoukkue maalin johdossa.
Opposition täydellä tuella, neljän suuren puolueen puheenjohtajan yhteispäätöksellä rytkäytettiin historiallisen uudistuksen suuntaviivat salamana läpi. Nyt vastustajilla on ollut aikaa koota rivinsä, kun sopimusta sorvataan pykäliksi.
Jos untuvikko keskustajohtaja Juha Sipilä kuvitteli, että uudistukset toteutuvat ylätason sopimuksilla, kevääseen mennessä unelmat karisevat. Politiikka on eri asia kuin liike-elämä, jossa kirjoitettu sopimus pitää tai raastuvassa tavataan.
Perussuomalaisten Timo Soini lienee varautunut vuosikausien painiin. Vaalien jälkeen uusi hallitus voi vapaasti vaatia taas uutta periaatepäätöstä. Soini on jo saavuttanut päätavoitteensa eli osoittanut yhteistyökykyä.
Kuntauudistus kaatui Johannes Koskisen (sd.) johtaman perustuslakivaliokunnan lahjomattomuuteen. Näin uhkaa käydä myös sote-uudistukselle, sanoo valiokunnan entinen puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.).
Asiantuntijoiden mukaan uusilla sote-alueilla tulisi olla vaaleilla valitut valtuustot ja ehkä verotusoikeuskin, jotta perustuslain takaama kunnallinen itsehallinto toteutuisi. Juuri tälle pykälälle edellinen hallitus yritti kolme vuotta keksiä kiertoreittiä. Sitten kuntauudistusministeri Henna Virkkunen (kok.) turhautui ja lähti Brysseliin.
Vähemmän tilannetta mutkistavat esimerkiksi erillissopimuksia tekevät kunnat, vaikka peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) lateleekin niille julmia uhkauksia. Kaikki keskustan kunnanisät eivät usko Sipilän sopimukseen, vaikka julkisuudessa eivät uskalla pullikoida.
Valtion keskushallintoa uudistava Kehu-ryhmä antoi juuri väliraporttinsa. Siinä todetaan, että hallituksessa ministerit johtavat itsenäisesti toimialansa asioiden valmistelua. Pääministerin vastuulla on hallituksen toimintakyky.
Kimmo Kivelä (ps.) on Kehun jäsenenä kirjoittanut nimensä väliraportin alle mutta ei ilmeisesti ymmärtänyt paperin sisältöä. Eduskunnan kyselytunnilla hän esitti pokkana kysymyksen oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonin (r.) valmisteleman asian yksityiskohdista. Kuitenkin Kivelä hyvin tiesi Henrikssonin olevan istunnosta poissa.
Kivelä toimi kuin jalkapalloilija, joka erotuomarin vihellyksen jälkeen jatkaa pelaamista ja tuulettaa lopuksi ”maalia”. Katsomossa on aina niitä, joiden mielestä pieni anarkia on hauskaa.
Ei ihme, että puhemies Eero Heinäluoma (sd.) joutui antamaan erikoisen muistutuksen kyselytunnin säännöistä.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
