Suomi juhlii salibandyn MM-kultaa
Suomen edellinen mestaruus on vuodelta 2018.
Suomen Heikki Iiskola (21), Aaro Astala ja Justus Kainulainen iloitsevat Malmössä voitokkaassa Ruotsi-ottelussa. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.Suomen miesten salibandymaajoukkue järjesti Malmön MM-finaalissa huiman kirin, joka päättyi jatkoajalla kultajuhliin.
Suomi oli toisen erän alkupuolella neljä maalia perässä Ruotsia, joka pääsi pelaamaan kotiyleisönsä rajussa kannustuksessa. Harva olisi siinä vaiheessa uskonut Suomen mahdollisuuksiin, mutta niin vain Suomi nousi tasoihin ja vei ottelun jatkoajalle.
Suomen sankariksi nousi Miska Mäkinen, joka laukoi pallon jatkoajan lopussa maaliin. Suomi voitti kamppailun 5–4. Osuma käynnisti Suomen villit kultajuhlat, ja päävalmentaja Esa Jussilalla olivat kyyneleet silmissään.
”Ei ollut tarkoitus antaa Ruotsille neljä eteen, tosi heikko ensimmäinen erä meiltä. En tiedä mitä siinä tapahtui, mutta Ruotsi tuli tosi paljon paremmin siihen. Mutta olemme puhuneet tosi paljon sisusta, ja katsottiin Tuntematon sotilas itsenäisyyspäivänä. Haettiin se henki ja voima, ja tultiin ohi”, Mäkinen totesi Ylen haastattelussa Suomen huikeasta kiristä.
”Pitää uskoa”, päävalmentaja Jussila kertoi Ylelle sen viestin, jonka valmennus pelaajistolle antoi ahdinkotilanteessa.
Samalla Ruotsin valtakausi päättyi, sillä maa oli voittanut kaksi edellistä miesten maailmanmestaruutta. Yhteensä Ruotsilla on kymmenen MM-kultaa, kun Suomi nosti mestaruuksiensa määrän viiteen.
Suomen edellinen mestaruus oli vuodelta 2018.
Ruotsi karkasi avauserässä
Ruotsi sai finaaliin unelma-alun, sillä kuudessa ja puolessa minuutissa tilanne oli 2–0. Avausosuman laukoi Albin Sjögren. Jatkoa seurasi, kun Johan Samuelsson viimeisteli maalin läheltä.
Suomen urakka vaikeutui entisestään hieman avauserän puolivälin jälkeen, kun Emil Johansson tälläsi ylivoimalla lukemat 3–0:aan.
Suomalaispelaajille tuli avauserässä pahoja virheitä, jotka Ruotsi hyödynsi tylysti. Myöskään Suomen maalivahti Oskari Fälden ei ollut avauserässä aivan parhaimmillaan.
Toinen erä oli Suomelta selvästi ensimmäistä parempi, vaikka Ruotsi karkasikin 4–0-johtoon Malte Lundmarkin osumalla. Lundmark teki turnauksen kuudessa ottelussaan yhdeksän maalia.
Sen jälkeen Suomi vaihtoi maalivahtia, kun Fälden tuli sivuun ja Markus Laakso kentälle. Laakso pelasi hienon ottelun.
Suomi kavensi ajassa 26.40, kun Heikki Iiskola päätti pitkän kuljetuksensa kaukolaukaukseen, joka yllätti Ruotsin maalivahdin Jon Hedlundin.
Suomi sai lisää virtaa Iiskolan osumasta ja hivuttautui toisen erän loppupuolella väkisin entistä lähemmäs, kun Justus Kainulainen laukoi ylivoiman päätössekunnilla 2–4-kavennuksen.
Suomi aloitti kolmannen erän ylivoimalla ja onnistui saman tien, kun Kainulainen laukoi finaalin toisen osumansa. Kainulainen viimeisteli turnauksessa seitsemän osumaa.
Suomi hallitsi kolmannen erän alkupuolta ja tasoitti, kun Kainulainen syötti ja Aaro Astala laukoi pallon maaliin. Ruotsilla oli erän lopussa ja jatkoajalla huippupaikkoja, mutta Laakso piti Suomea pystyssä.
”Kukaan ei varmasti kuvitellut, että näin tulisi käymään. Olen ällikällä lyöty, ei löydy sanoja”, kaikki kaksitoista kohti tullutta ruotsalaislaukausta pysäyttänyt Laakso huokaisi Ylen haastattelussa.
Tshekille MM-pronssia
Suomi ja Ruotsi kohtasivat Malmön MM-turnauksessa jo alkulohkossa. Tuolloin Suomi juhli voittoa, mutta Ruotsi petrasi sen jälkeen rutkasti pelaamistaan. Välierissä Tshekkiä vastaan Ruotsi oli vakuuttava.
Aina mitaleilla ollut Suomi oli edellisissä MM-kisoissa kolmas, joten mitalin väri kirkastui samalla. Aiemmin sunnuntaina Tshekki voitti pronssipelissä Latvian 8–2.
Finaali keräsi Malmö-areenaan 10 124 katsojaa. Monissa muissa peleissä yleisömäärä jätti sen sijaan toivomisen varaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

