Itä-Ukrainassa tapahtuneista terrorismirikoksista epäilty venäläismies on jäänyt kiinni Suomessa – säilöönottoa käsitellään tänään
Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2014 kesäkuun ja vuoden 2015 elokuun välillä Luhanskin ja Donetskin alueilla.Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa käsitellään tänään Itä-Ukrainassa tapahtuneista terrorismirikoksista epäillyn venäläismiehen säilöönottoa. Poliisi vaatii säilöön ottamisen jatkamista luovutustutkinnan edistämiseksi ja rikoksentekijän luovuttamiseksi.
Käräjäoikeuden julkisten tietojen mukaan 36-vuotiasta miestä epäillään terroristiryhmän toimintaan osallistumisesta ja terroristiryhmän toiminnan muusta tukemisesta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2014 kesäkuun ja vuoden 2015 elokuun välillä Luhanskin ja Donetskin alueilla.
Epäilty on käräjäoikeuden tietojen mukaan syntynyt vuonna 1987 Leningradissa eli nykyisessä Pietarissa.
Asiasta uutisoi ensin Ilta-Sanomat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

