Anneli Auer ja tämän ex-miesystävä vapautuivat kaikista syytteistä
Varsinais-Suomen käräjäoikeus toteaa tuomiossaan, että syytteen teonkuvausten mukaiset menettelyt eivät ole tulleet miltään osin näytetyiksi.
Valtakunnansyyttäjä päätti viime vuoden alussa jatkaa Anneli Auerin (kuvassa) ja Jens Ihlen syytteiden ajamista uudessa oikeudenkäynnissä. LEHTIKUVA. Kuva: Roni LehtiVarsinais-Suomen käräjäoikeus on hylännyt kaikki syytteet Anneli Auerin ja tämän entisen miesystävän seksuaali- ja väkivaltarikosoikeudenkäynnissä. Oikeuden mukaan todistelu uudessa oikeudenkäynnissä tuki vahvasti sitä, että väitettyjä rikoksia ei tapahtunut.
”Käräjäoikeus päätyi todistelua seikkaperäisesti arvioituaan johtopäätökseen, jonka mukaan asianomistajien lapsina antamat kertomukset eivät saaneet tukea somaattisesta näytöstä tai muustakaan esitetystä todistelusta. Kertomuksia ei pidetty luotettavana selvityksenä tapahtumista”, käräjäoikeuden tiedotteessa sanotaan.
Oikeus toteaa tuomiossaan, että syytteen teonkuvausten mukaiset menettelyt eivät ole tulleet miltään osin näytetyiksi.
Auer ja Jens Ihle, entinen Kukka, tuomittiin vuonna 2013 vuosien vankeusrangaistuksiin, mutta toissa vuonna korkein oikeus päätyi purkamaan tuomion pääosin. Tuomion purku liittyi siihen, että asianomistajina olleet Auerin lapset ovat aikuistuttuaan kertoneet, että heidän aiemmat kertomuksensa eivät pidä paikkaansa.
Syytteet koskivat Auerin lapsista kolmea nuorinta. Vanhin lapsista on koko ajan sanonut, ettei mitään rikoksia tapahtunut.
Valtakunnansyyttäjä päätti viime vuoden alussa jatkaa Auerin ja Ihlen syytteiden ajamista uudessa oikeudenkäynnissä. Syyttäjä ei vaatinut muutoksia Auerille ja Ihlelle aiemmin tuomittuihin rangaistuksiin.
Auer sai vuonna 2013 Turun hovioikeudessa seitsemän ja puoli vuotta ja Ihle kymmenen vuotta vankeutta. Nämä vankeusrangaistukset he ovat jo istuneet.
Käräjäoikeus huomioi, että syytteissä kuvatut rikokset olisivat alkaneet muutaman päivän sisällä siitä, kun Auer ja Ihle näkivät ensimmäisen kerran. Oikeuden mukaan tällainen tapahtumainkulku on jo lähtökohtaisesti hyvin epätodennäköinen.
Oikeus huomioi, että lapset puhuivat aikanaan oikeuspsykologien haastatteluissa paljon. Kertomukset sisälsivät oikeuden mukaan hyvin epäuskottavia asioita. Lasten kertomukset olivat osittain yhteneväisiä, mutta sisälsivät runsaasti eroja, oikeus toteaa.
Yksi lapsista esimerkiksi kertoi pyöräilyn jälkeen tapahtuneesta suihkusta ja käsirautoihin laittamisesta sekä sitä seuranneesta seksuaalisesta väkivallasta ja pornon katsomisesta.
”Kuitenkaan haastattelijan kysyessä hän ei muista mitään, mitä olisi tapahtunut aina ennen tai jälkeen hänen kuvaamaansa tilannetta”, tuomiossa sanotaan.
Oikeus katsoi, etteivät lasten kuvaukset olleet erityisen yksityiskohtaisia, vaan enemmänkin pintapuoleisia ja "ulkopuolisen henkilön näkökulmasta annettuja kuvauksia tapahtumista".
Kuvaukset seksuaalisista teoista sisälsivät oikeuden mukaan epätyypillisiä elementtejä muun muassa tekovälineiden osalta. Nämä seikat toistuivat oikeuden mukaan eri tavalla lasten kertomuksissa.
”Usein tämänkaltaisten seikkojen voidaan arvioida olevan omakohtaisia kokemuksia ja siten katsoa vahvistavan kertomuksen uskottavuutta. Käräjäoikeuden arvion mukaan tämä seikka voi kuitenkin tässä tapauksessa viitata myös siihen, että kertomuksia oli etukäteen harjoiteltu yhdessä.”
Käräjäoikeus arvioi tuomiossa myös lasten uusien kertomusten uskottavuutta. Asiantuntijat esittivät oikeudenkäynnissä useita vaihtoehtoisia hypoteeseja sille, miksi lapset nyt aikuistuttuaan sanovat valehdelleensa aikaisemmin rikoksista.
”Kertomuksissa ei ole ollut havaittavissa, että asianomistajat olisivat ainakaan olennaiselta osin pyrkineet täydentämään niitä esim. kertomalla selittäviä tekijöitä aikaisempien kertomusten sisällölle”, tuomiossa kirjoitetaan.
Asiassa ei oikeuden mukaan ilmennyt epäasiallista vaikuttamista, joka selittäisi kertomusten muuttumisen. Mahdollisesta luvatusta tai toivotusta rahapalkkiosta ei ole myöskään ilmennyt mitään konkreettisia viitteitä, tuomiossa sanotaan.
”Myöskään hypoteesit, joiden mukaan selitys kertomusten muuttumiselle perustuisi yksin siihen, että seksuaalirikoksen uhri saattaa haluta myöhemmin poistaa kyseisen rikoksen omasta elämästään taikka lasten tarpeeseen kuulua sisarusryhmään ja perheeseen, eivät ole saaneet tukea esitetystä näytöstä.”
Oikeuden mukaan uusia kertomuksia myös tuki useiden todistajien kertoma.
”Esitettyä todistelua kokonaisuutena arvioitaessa asianomistajien uusia kertomuksia on pidettävä selvästi luotettavampana selvityksenä tapahtumista kuin (heidän) oikeuspsykologisissa haastatteluissa vuonna 2011 antamia kertomuksia, tuomiossa sanotaan.”
Kuukausia Turussa istuttu uusi oikeudenkäynti päättyi tammikuun lopulla.
Syyttäjät pitivät kiinni siitä, että lapset puhuivat totta alkuperäisissä kertomuksissaan vuonna 2011. Syytteiden mukaan Auer ja Ihle tekivät lapsille moninaista fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa vuosina 2007–2009. Heidän syytetään muun muassa kahlinneen lapsia, kuvanneen heitä alasti ja viillelleen heitä.
Auerin ja Ihlen puolustusten ja lasten itsensä mukaan kertomukset rikoksista syntyivät aikanaan vieraannuttamisen ja johdattelun tuloksena.
Auerin asianajaja Markku Fredman nosti omassa loppulausunnossaan esille, että lapset puhuivat samoissa oikeuspsykologien haastatteluissa myös isänsä henkirikoksesta ja syyttivät siitä äitiään ja isosiskoaan.
Auer on sittemmin todettu syyttömäksi miehensä murhaan kahdella käsittelykierroksella. Vapauttavan tuomion mukaan asiat eivät olleet voineet mennä siten kuin lapset kertoivat.
Auerin lapset sijoitettiin Auerin veljelle ja tämän vaimolle keväällä 2010 sen jälkeen, kun Auer oli vangittu epäiltynä miehensä ja lastensa isän murhasta. Sijaisvanhempien luona kolme nuorinta lasta alkoivat kertoa rajuja tarinoita isänsä henkirikoksesta sekä seksuaali- ja väkivaltarikoksista.
Lapsia kuultiin oikeudessa, ja he kertoivat sijaiskodissa vallinneesta kovasta ja rankaisevasta kurista sekä erikoisista säännöistä.
”Loppujen lopuksi aina myönsin, että jotain oli tapahtunut. Ne olivat tosi kamalia tilanteita ja tuntui, että ei ollut muuta ulospääsyä niistä kuin vain jatkaa”, nyt parikymppinen tytär sanoi oikeudessa.
Hänen mukaansa sijaisvanhemmille ei riittänyt, että hän myönsi heidän kysymiensä asioiden tapahtuneen.
”Niin aloin keksiä lisää, ja jossain vaiheessa tuntui, että en voi perääntyä enää, niin jatkoin.”
Myös sijaisvanhempia kuultiin oikeudessa. He kiistivät lasten kertomukset karuista oloista ja sen, että olisivat johdatelleet lapsia.
Auer kertoo tiedotteessa olevansa hyvin tyytyväinen Varsinais-Suomen käräjäoikeuden keskiviikkoiseen tuomioon.
”Olen hyvin tyytyväinen, kun vihdoin saatiin oikeaan osunut tuomio”, hän sanoo.
Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syytteet Auerin ja tämän entisen miesystävän seksuaali- ja väkivaltarikosoikeudenkäynnissä. Oikeuden mukaan todistelu uudessa oikeudenkäynnissä tuki sitä, että rikoksia ei tapahtunut.
”Tuomio ei kuitenkaan poista sitä, että elämästäni on mennyt jo melkein 20 vuotta poliisiasioihin ja oikeustaisteluihin lähtien siitä, kun mieheni murhattiin joulukuussa 2006”, Auer sanoo tiedotteessa
Oikeusministeri Leena Meri (ps.) sanoo, ettei oikeusministeriössä ole ehditty käydä keskustelua mahdollisesta Auer-tutkinnasta.
Meri viestittää STT:lle pyytäneensä ministeriön virkakuntaa selvittämään asiaa ja Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) mahdollista roolia.
Anneli Auerin asianajajan Markku Fredmanin mielestä valtioneuvoston tulisi aloittaa turvallisuustutkintalain mukainen tutkinta ja antaa Onnettomuustutkintakeskuksen selvittää syyt Aueria kohdanneeseen oikeusmurhaan.
”Kyseessä on yhteiskunnan perustoiminnoissa, lainkäytössä, tapahtunut virhetoiminta, poikkeuksellinen tapahtuma, joka voidaan onnettomuuden tavoin ottaa tutkinnan kohteeksi”, Fredman sanoo tiedotteessa.
Myös Auer itse toivoo, että tapahtumista tehdään selvitys.
”Toivon että vääriin tuomioihin johtaneista tapahtumista tehdään perusteellinen ja puolueeton selvitys lähtien Satakunnan poliisin toimista, jotka johtivat väärään murhasyytteeseen”, Auer sanoo tiedotteessa.
Satakunnan poliisilaitos siirtyi takavuosien hallinnonuudistuksessa osaksi Lounais-Suomen poliisilaitosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

