PAIKANNIMI KERTOO Revon pesät
Kaksi on maailmassa salaista asiaa, nimittäin naiminen ja ketunpyynti.
Kettu oli harvinainen ja arvokas saalis ennen pyyntirautoja ja tuliaseita. Kaarle IX:n verotaulukossa vuodelta 1609 punaketunnahka vastasi kiihtelystä eli neljääkymmentä oravannahkaa.
Punaisen ja mustan ketun risteymä, ristikettu, vastasi kahta punakettua.
Ketuista arvokkaimmasta, mustaketusta, maksettiin Kaarlen taulukossa peräti kahdeksan punakettua eli 240 oravannahkaa. Vain ilves oli mustakettua arvokkaampi.
Monet revon-alkuisista paikoista palautuvat henkilönnimeen Repo tai Reponen. Revot ovat voineet olla metsästäjiä tai kauppiaita. Saimaalta löytyy pari Revonhäntä-nimistä pitkänomaista niemeä.
Myös metsästys voi olla kettu-paikan nimeämismotiivi. Pohjois-Karjalassa tunnetaan ketun koloa merkitsevä sana kiides, josta johdetut paikannimet liittyvät usein ketunpyyntiin. Alueelta löytyy Kiiesvaaroja, Kiieskankaita, Kiieskallioita. Liperissä on kulmakunta nimeltä Kiiessalo.
Kettua pyydettiin kuopilla, ritapyydyksillä ja muilla loukuilla.
Tärkein vanhoista pyyntitavoista oli kuitenkin käpälälauta. Se oli litteä kolmikärkiseksi lovettu pystypuu. Keskimmäiseen kärkeen laitettiin syötti niin ylös, että kettu joutui makupalaa tavoitellessaan hyppäämään. Silloin käpälät kiilautuivat loviin ja eläin jäi laudalle roikkumaan.
TOPI LINJAMA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
