50-vuotias Soinin sanomiseteivät lopu
ESPOO (MT)
Viisikymmentä vuotta 30. toukokuuta täyttävä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo jatkavansa politiikan parissa vielä tovin aikaa.
”Viisitoista vuotta politiikassa on antanut kaiken, mutta myös vienyt. Aika ei vain kulu, se kuluttaa”, hän pohtii kotiseudullaan Espoon Iivisniemen puistossa.
Kaikkien vuosien jälkeenkin Soini kertoo, että sanomisen tarve ei ole vähentynyt. Tähtäimessä ovat jo uusi valtakirja puoluejohdossa ja seuraavat eduskuntavaalit.
”Kolmen vuodesta päästä edessä voi olla hallitushomma. Senkin haluaisin katsoa.”
Tähän mennessä työuran isoin juttu on ollut pääsy eduskuntaan vuonna 2003. Helpolla paikka ei avautunut, vasta kolmannella yrityksellä. Nuorelle puoluejohtajalle etenkin henkilökohtainen tappio 1999 vaaleissa oli kova kolaus.
”Jos minulle olisi käynyt yhden puheenjohtajakauden jälkeen, kuten Eero Heinäluomalle tai Mari Kiviniemelle, en olisi tässä maan suolana ja vaivana. On vaarallista, jos politiikoista tehdään kertakäyttötavaraa.”
Soini on ylpeä siitä, että monien tappioiden ja uurastusten jälkeen puolue nousi nykyiseen asemaansa.
Viime kevään Soini teki vaikean päätöksen. Perussuomalaiset jäi hallituksesta pois. Soini keskusteli ehdoistaan Jyrki Kataisen kanssa monta iltaa. Linja lopulta piti.
”Olisin nyt varmaankin valtiovarainministeri”, hän pohtii toista vaihtoehtoa.
”Kuinka uskottavasti voisin nyt puolustella ministerinä palomuureja tai Suomen 20 prosentin lainatakuita”, hän sanoo ja nauraa päälle.
Politiikassa Soini on ottanut kärkkäästi kantaa. Hänen napakat sutkautukset ärsyttävät monia. Hän päivittelee useasti, kuinka hän ärsyyntyi vihreiden eutanasiakannasta.
”Jos asialla olisi ollut perussuomalaiset tai kepu, puolueet olisivat joutuneet median kritiikin kohteeksi.”
Soini arvioi, että nykymenolla perussuomalaiset nousee heittämällä EU-vaalien suurimmaksi puolueeksi.
”Kolmen vuoden päästä euro on nykymuodossaan hajonnut”, hän ennustaa.
Johtajalla on yksi heikkous. Soini aikoo opetella delegoimaan asioita muille.
”Brysselissä minulla oli aikaa tuumaustauoille. Suomessa tätä mahdollisuutta ei ole, kun aikataulut ovat niin kireät. Tässä minulla on parannettavaa.”
Mistä Soini haluaa pitää kiinni?
”Perheestäni ja periaatteistani. Myös arkisista asioista, kuten Kokemäen juhannusraveista tai jalkapallo-otteluista. Niitä on mukava odottaa.”
JANNE IMPIÖ
Timo Soini pyytää ohjaamaan
huomionosoitukset Pienperhe-
yhdistys ry:n Mieskaveritoimintaan tilille Sampo 800019–70764305 viitteellä 2134.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
