Imatran kaupungin satojen omenapuiden omenat päätyvät suoraan kompostiin: "Kyllä niitä pitäisi enemmän hyödyntää"
Samaan aikaan Imatran kaupunki tarjoaa esimerkiksi koululaisille hankintasopimustensa puitteissa ulkomaisia omenoita.
Jotta omenat voitaisiin hyödyntää, vaatisi se Imatran kaupunginpuutarhurin mukaan jonkin organisaation, joka huolehtisi omenoiden keräämisestä. Kuva: Kari SalonenSatojen Imatran kaupungin omenapuiden omenat päätyvät suoraan kaatopaikalle.
Kaupunki on 2000-luvun alkupuolelta lähtien lahjoittanut jokaiselle uudelle syntyvälle imatralaiselle oman omenapuuntaimen. Jos puuta ei ole voinut istuttaa omaan kotipihaansa, on sen voinut istuttaa kaupungin omenapuutarhaan. Viimeiset omenapuut omenatarhaan istutettiin muutama vuosi sitten, sillä tila omenatarhassa loppui kesken.
Omenatarhassa on tällä hetkellä yli 200 puuta.
Tänä vuonna omenoita on tullut runsaasti, mutta niitä ei kuitenkaan kerätä jalostukseen. Syynä tähän on se, että omenoiden kerääminen ei varsinaisesti ole kenenkään vastuulla, joten kaupunki kerää suuren osan omenoista suoraan kompostiin. Kaupunkilaiset keräävät kuitenkin itselleen pienen osan omenoista.
Imatran kaupunginpuutarhuri Erika Luhtanen sanoo, että omenapuut työllistävät kaupungin työntekijöitä paljon.
"Se on hirveän työläs homma, koska omenoiden kerääminen on käsityötä", hän sanoo.
Jotta omenat voitaisiin hyödyntää, vaatisi se Luhtasen mukaan jonkin organisaation, joka huolehtisi omenoiden keräämisestä.
Kaupunginpuutarhurin mukaan kaupunki ei ole edes pohtinut, voitaisiinko omenat kerätä jalostettavaksi.
"Kyllä niitä pitäisi hyödyntää paljon enemmän", Luhtanen myöntää.
Omenan arvostus on kuitenkin kaupunginpuutarhurin mukaan tällä hetkellä melko alhaalla. Ennen vanhaan käytiin omenavarkaissa, mutta nykyisin omenat eivät tahdo kelvata edes ilmaiseksi.
Yksi mahdollisuus voisi olla se, että omenoita hyödynnettäisiin Imatran kaupungin ruokapalveluissa. Maaseudun Tulevaisuuden tavoittama Imatran ruokapalvelupäällikkö Leena Räisänen Saimaan Tukipalvelut Oy:stä toteaa, ettei heille ole tarjottu omenatarhan omenoita. Saimaan Tukipalvelut Oy on vuodesta 2016 lähtien vastannut Imatran ruokapalveluista.
Räisäsen mukaan Saimaan Tukipalvelun tarjoamat omenat hankitaan hankintasopimusten mukaan ulkomailta. Omenat tulevat Räisäsen tiedon mukaan esimerkiksi Ranskasta. Paikallisiakin omenoita otetaan Räisäsen mukaan vastaan, jos niitä joku tarjoaa. Hän ei kuitenkaan osaa sanoa, miten paljon omenoita tarjotaan. Ruokapalvelupäällikkö ei myöskään kommentoi sitä, miten suuri osa Saimaan Tukipalvelut Oy:n käyttämistä omenoista on tuontitavaraa, ja miten suuri osa kotimaista.
Ruokapalvelupäällikön mielestä olisi hyvä, että omenatarhan omenoita hyödynnettäisiin nykyistä paremmin.
"Nyt kun koulut ovat alkaneet, niitä voisi hyödyntää oppilaiden ruokailussa, jos ne ovat yleisessä käytössä", hän sanoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

