Sipilä: Hallitukselta kompromissiehdotus paikallisen sopimisen tulkinnoista
Pääministeri ei avannut kompromissiesityksen sisältöä.Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus on tehnyt kompromissiesityksen paikalliseen sopimiseen liittyvistä tulkinnoista.
Sipilä ei avannut kompromissiesityksen sisältöä. Viime viikkoina on käyty kovaa sanasotaa luottamusmieskysymyksestä paikallisessa sopimisessa. Työmarkkinajärjestöt käsittelevät hallituksen kompromissiesitystä tänään kello 14 alkavassa paikallisesta sopimisesta neuvottelevassa työryhmässä, jota vetää työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Pekka Timonen.
Neuvottelulähteistä palkansaajapuolelta kommentoidaan STT:lle, että kompromissiesitys näyttää hyvältä.
"Mennään eteenpäin sen mukaan, mitä kilpailukykysopimuksessa on linjattu eli samat oikeudet ja velvollisuudet myös yleissitovaan kenttään", neuvottelulähde kuvaa.
Tekeillä on iso muutos, jonka myötä myös järjestäytymättömät yritykset pystyvät käyttämään työehtosopimusten mahdollistamia joustoja sopimalla niistä paikallisesti. Silloin kun työehtosopimus sitä edellyttää, työnantajan neuvotteluosapuolena olisi luottamusmies.
"Paljon on sellaisia määräyksiä, missä ei tarvita luottamusmiestä neuvottelukumppaniksi", lähde kertoi.
Aiemmin kerrottiin, että Metsäalan Asiantuntijat ja Metsäliitto ovat päässeet sopimukseen kilpailukykysopimuksen soveltamisesta. Sopimus koskee noin 1 300 metsäteollisuuden palveluksessa työskentelevää metsäasiantuntijaa.
Sovitussa mallissa kilpailukykysopimukseen kirjatusta työajan pidennyksestä voidaan sopia yrityskohtaisesti yhdysmiehen kanssa.
Sopimus raukeaa, jos työmarkkinajärjestöt toteavat, ettei kilpailukykysopimusta synny.
Myös SAK:lainen Rautatievirkamiesliitto ja Palvelualojen työnantajat ovat sopineet kilpailukykysopimuksen soveltamisesta. Sopimukseen sisältyvä 24 tunnin pidennys työaikoihin toteutetaan pidentämällä kolmen arkipyhäjakson työaikaa ja nostamalla keskimääräistä viikkotyöaikaa kolmivuorotyössä.
Sopimuksella laajennettiin myös paikallisen sopimisen mahdollisuuksia.
Sopimuksen piirissä on noin 1 000 työntekijää, muun muassa liikenteenohjaajia, lipunmyyjiä ja asiakaspalvelijoita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

