Keskusta ajaa paikallista sopimista riihessä – Lintilä: "Se on aivan keskeinen työkalu"
Paikallista sopimista on vaikea lisätä järjestäytymättömissä yrityksissä ilman, että koko järjestelmä kyseenalaistetaan.
Työnantajaliittoon kuulumattomia järjestäytymättömiä yrityksiä, jotka noudattavat yleissitovaa työehtosopimusta, on noin 50 000. Täysin ilman sopimusta on noin 20 000 yritystä. Kuva: Lari LievonenKoronan jälkeiseen aikaan valmistautuessa työllisyysasiat nousevat hallituksen pöydälle viimeistään nelivuotiskauden puoliväliriihessä.
Yksi niistä on paikallisen sopimisen lisääminen, jota keskusta haluaa edistää.
Tavoitteena on kuroa eroa järjestäytyneiden ja järjestäytymättömien yritysten välillä.
"Keskusta haluaa lisätä kaikkien yritysten mahdollisuuksia hyödyntää työehtosopimuksien paikallisen sopimisen joustoja", elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo.
Järjestäytyneillä yrityksillä vapauksia on enemmän.
"Itse asiassa mahdollisuudet siihen ovat aika laajat nykyisten työehtosopimusten sisällä", työmarkkinoita tutkinut yliopistonlehtori Markku Sippola Helsingin yliopistosta sanoo.
Paikallisen sopimisen tuominen järjestäytymättömiin yrityksiin voi olla vaikeaa. Syynä on se, että niitä ohjaa huomattavasti tiukempi yleissitovuus. Vapauksien lisääminen voisi kyseenalaistaa koko sopimusjärjestelmän.
"Koko Suomen työehtosopiminen räjähtäisi käsiin. Menisi tosi työpaikkakohtaiseksi. Ei tiedettäisi, mikä on ammattiliiton luottamushenkilön asema", Sippola sanoo.
Niin pitkälle keskusta ei halua mennä.
"Kyse ei ole järjestelmän romuttamisesta, vaan yhdenvertaisten sopimisen mahdollisuuksien antamisesta myös järjestäytymättömille yrityksille. Työmarkkinoita pitää uudistaa kasvua ja työllisyyttä tukeviksi. Paikallisen sopimisen edistäminen on tässä aivan keskeinen työkalu", Lintilä sanoo.
Hallitus ottaa kantaa paikalliseen sopimiseen riihessä, koska sitä pohtinut työryhmä ajautui viime viikolla umpikujaan. Työryhmässä ovat mukana työmarkkinaosapuolet ja näkemyserot ovat suuret.
Työryhmä anoi lisäaikaa jo toisen kerran. Edellinen kerta oli viime syksynä budjettiriihen alla. Aikaa annettiin maaliskuun alkuun.
Lintilä sanoi helmikuussa, että jos työryhmä ei pysty ehdottamaan mitään, hallitus tekee sen puoliväliriihessä, Talouselämä kirjoittaa.
Vuoden vaihteessa hallitus päätti eläkeputken uudistamisesta työryhmän erimielisyyksistä huolimatta.
Paikallinen sopiminen oli keskustelussa työllisyyden edistämisen ministeriryhmässä tiistaina. SDP on valmis pohtimaan asiaa hallitusohjelman puitteissa:
"Paikallista sopimista edistetään laajennetussa kolmikannassa."
Puoliväliriihen pitäisi alkaa huhtikuun lopussa. Nyt kun vaalit on siirretty kesään, on mietitty myös puoliväliriihen siirtämistä. Hallitus ei ehkä halua ottaa kantaa vaikeisiin työllisyysasioihin ennen vaaleja.
Riihtä siirrettiin jo joulukuussa. Sen piti olla maaliskuussa, mutta uudeksi ajaksi päätettiin huhtikuun loppu kuntavaalien jälkeen.
Kokoomus vastustaa riihen siirtoa vaalien jälkeen.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
