Videot neuvovat pihapulmissa
Osaatko valita omenapuulle oikeanlaisen kasvupaikan tai pohditko, miten kuusiaitaa pitää hoitaa? Näihin ja moneen muuhun pihan ja puutarhan pulmaan saa opastusta Taimistoviljelijät ry:n teettämiltä videoilta.
Uudenlainen omenan tuotantotekniikka, monirunkoviljely. Monirunkoviljelyssä tukitolppien päässä onvaakalaudat, joissa kulkeviin ohjainnaruihin sivuversot sidotaan, omenapuiden kukintaa, omenan kukka, vanhoja omenapuita. Omenaviljelijä Jorma Jaakkola kuvassa nenivuotiaiden kääpiökasvuisten puiden kanssa, ja lämpökertymä mittarin/anturin kanssa. Kuva: MT arkistoTaimistoviljelijät ry:n tuoreilla videoilla neuvotaan lähes kädestä pitäen muun muassa omenapuun istuttaminen ja leikkaaminen, perennaryhmän suunnittelu ja miten valitaan hyvä taimi.
Lisäksi kerrotaan perusasioita esimerkiksi maanparannuksesta, lannoittamisesta, hedelmä- ja marjakasvien luomukasvinsuojelusta ja perennojen jakamisesta.
Apua pihaan -nimiset 20 videota on tarjolla Youtubessa sekä omalla verkkosivustolla. Kesän kuluessa videoita julkaistaan lisää, Taimistoviljelijät kertoo.
Apua pihaan -sivustolle on koottu videoiden lisäksi vinkkejä hyvän taimen valintaan ja kerrotaan, mitä tietoja taimen nimilapussa on.
Myymälässä kannattaa valita taimi, jossa ei ole nuutuneita versoja eikä lehtiä. Yleensä taimien tuuheus on parempi laadunosoittaja kuin pituus.
Laadukas pensaan taimi on hyvin haaroittunut ja versot ovat paksuja. Puun taimen on syytä olla kohtuullisen suora ja kuoren vahingoittumaton.
Lain mukaan taimien myyjän on kerrottava kasvin tieteellinen nimi sekä suomen- tai ruotsinkielinen nimi, lajikenimi ja tuotantomaa. Vartetuilla taimilla pitää myös mainita käytetty perusrunko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

