PÄIVÄN KYSYMYS Mikä teki presidentin rouvasta eläin- aktivistin?
Into Kustannus julkaisi keskiviikkona Eläimet yhteiskunnassa -nimisen kirjan. Sen yhdeksi kirjoittajaksi mainitaan eläinaktivisti Jenni Haukio.
Milloin presidentin puolisosta tuli eläinaktivisti ja mikä teki hänestä sellaisen, Timo Forss Into Kustannuksesta?
Jenni Haukio on aktiivisesti ajanut eläinten asiaa, ottanut osaa muun muassa eläinten oikeuksia ja tehotuotantoa koskeviin keskusteluihin.
Hän on myös kutsunut eläin-
oikeusaktivisteja vieraakseen Presidentinlinnaan.
Monen mielestä eläinaktivisti on leimautunut käsite. Ettekö koe sitä ongelmaksi?
Meidän näkökulmastamme eläinaktivismissa lähtökohtana on, että lakia ei rikota.
Haukion koira, Lennu, on bostoninterrieri. Rotu on jalostettu niin, että sillä on hengitysvaikeuksia, suuripäiset pennut joudutaan pääosin keisarinleikkaamaan. Lisäksi koiran isot ulkonevat silmät saattavat pullahtaa ulos, jos eläin kiihtyy tai sitä otetaan niskasta kiinni. Miten tällaisen koiran omistava henkilö sopii pohtimaan eläinten asemaa?
Sitä asiaa pitää kyllä kysyä Jenni Haukiolta itseltään. Minä en ole oikea henkilö ottamaan kantaa siihen.
Miten kirjan kirjoittajat ylipäätään ovat valikoituneet?
Lähtökohtana on ollut tarjota punnittua tietoa eri näkökulmista eläinten asemasta kiinnostuneille lukijoille. Kirjoittajat edustavat hyvin laajaa asiantuntijuutta. Yksi merkittävä peruste on akateemisuus, mutta kirjaa ei ole tarkoitettu vain tiedeyleisölle.
Juhani Reku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
