Pohjoiseen jäi ministerityhjiö
Maantieteellisesti alueiden ministerikattavuus hiukan paranee, mutta laajat Lapin, Oulun ja Savo-Karjalan vaalipiirit eli entinen Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo jäävät yhä ilman omia ministereitä.
Kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Alexander Stubb (kok.) valitsi ”tiimiinsä” ensimmäisen kauden kansanedustajan, puolueen ensimmäisen varapuheenjohtajan, entisen avustajansa, forssalaisen valtiotieteiden maisteri Sanni Grahn-Laasosen, 31.
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Antti Rinne puolestaan paikkaa vihreiden jättämää aukkoa poimimalla joukkoihinsa toisen kauden kansanedustajan, kotkalaisen ehkäisevän päihdetyön ohjaaja Sirpa Paateron, 50.
Vihreiden ministeri Ville Niinistö oli Varsinais-Suomen vaalipiiristä ja Pekka Haavisto Helsingin.
Tasavallan presidentti myöntää erot ja nimittää uudet ministerit tänään.
Kokoomuksen itäisimmäksi ministeriksi jää valinnan jälkeen mikkeliläinen Lenita Toivakka ja pohjoisimmaksi seinäjokelainen Paula Risikko.
Ympäristöministeriksi oli tarjolla myös lappilainen Heikki Autto. Kokoomusryhmästä kerrotaan MT:lle, ettei nimestä riidelty, sillä Autto on tärkeällä paikalla ryhmänsä kolmantena varapuheenjohtajana.
Hämettä taas pidetään tärkeänä alueena maatalousministeri Jari Koskisen jätettyä politiikan.
SDP:ssä Paatero on nyt idempänä kuin mäntsäläläinen Antti Rinne. Kotka kuuluu uuteen Kaakkois-Suomen vaalipiiriin, jossa olivat ennen Kymi ja Etelä-Savo.
SDP:n pohjoisraja kulkee edelleen Jyväskylässä, mistä tulee Susanna Huovinen. Nimiveikkauksissa oli mukana myös rovaniemeläinen Johanna Ojala-Niemelä.
Keskustan lappilainen kansanedustaja Eeva-Maria Maijala paheksui Ylellä uusia ministerinimityksiä.
”Eikö nykyinen hallitus todellakaan halua edustaa koko Suomea?”
Maijalan mielestä sekä Lapilla että entisellä Oulun läänillä pitäisi olla oma ministeri, koska alkutuotannon ja matkailun näkymät ovat parhaat pohjoisessa ja arktisella alueella.
Grahn-Laasosesta tulee ympäristöministeri ja Paaterosta kehitysministeri.
Grahn-Laasonen lupasi ensi töikseen toteuttaa ”järkivihreää” politiikkaa ja paneutua ympäristölupien joustavoittamiseen ja harkita vielä haja-asutusalueiden jätevesiasetusta.
Yhteistyö myös maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) kanssa tulee olemaan tiivistä, mutta Orpon mukaan ympäristöasioita ei ryhdytä hoitamaan maatalouden ehdoilla.
Paatero puolestaan kertoi ”riisuvansa kehityspolitiikasta valtiollista mystiikkaa”. Hänelle kuuluvat myös valtion omistajaohjausasiat.
Rahoitusmarkkina-asiat päätettiiin siirtää Rinteelle, liikunta-asiat puolustusministeri Carl Haglundille (r.) ja tulliasiat sisäministeri Päivi Räsäselle (kd.).
EIJA MANSIKKAMÄKI
Grahn-
Laasonen
lupasi toteuttaa
arkivihreää
politiikkaa.
Paatero kertoi
riisuvansa
kehityspolitiikasta valtiollista
mystiikkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

