Kansanedustaja Timo Vornanen valittaa tuomiostaan hovioikeuteen
Laajasti julkisuutta saaneessa tapauksessa Vornanen ampui aamuyöllä Helsingin keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla pistoolillaan maahan.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi kansanedustaja Timo Vornasen (tv.) perjantaina kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.Kansanedustaja Timo Vornanen (kv.) aikoo pyytää hovioikeudelta valituslupaa ravintola-ampumisesta saamastaan tuomiosta. Vornanen kertoo asiasta lauantaiaamuna Facebookissa julkaisemassaan tiedotteessa.
Vornanen kertoo, että hänen puolustuksensa näkemyksen mukaan asia vaatii jatkokäsittelyä Vornasen oikeusturvan vuoksi.
”Tulen maanantaina ilmoittamaan tyytymättömyyden asiaan, ja pyydämme valituslupaa hovioikeuteen”, Vornanen kirjoittaa.
Vornanen lisää, että hän ei "tässä tilanteessa" harkitse eroavansa eduskunnasta. Tämä johtuu hänen mukaansa siitä, ettei asiassa ole vielä annettu lainvoimaista tuomiota. Vornanen on aiemmin sanonut julkisuudessa harkitsevansa eroa, jos lainvoimainen tuomio annetaan.
”Aikaisemmin olen muun muassa eduskunnassa medialle pitämässäni tiedotustilaisuudessa kertonut harkitsevani eroa, mikäli saan lainvoimaisen vankeustuomion. - - Nyt linjaukseni mukaista lainvoimaista tuomiota ei ole olemassa”, Vornanen sanoo.
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Vornasen perjantaina kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen muun muassa pahoinpitelystä ja kahdesta laittomasta uhkauksesta. Tuomio liittyy viime vuoden huhtikuun tapahtumiin helsinkiläisbaari Ihkussa ja sen edustalla.
Laajasti julkisuutta saaneessa tapauksessa Vornanen ampui aamuyöllä Helsingin keskustassa sijaitsevan ravintolan edustalla pistoolillaan maahan. Hän on sanonut ampumisen olleen hätävarjelua, mutta käräjäoikeus oli tuomiossaan eri mieltä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





