Perdita Fellmanin ja Oula Kotakorvan liikkuvalta työpaikalta on uljaat maisemat. Kirjastoauto kipuaa kohti Enontekiön Hetassa sijaitsevaa Paljasselkää. Kuva: Saara Lavi
Tuntureiden kirjastoauto palvelee kolmen valtion alueella
Yhteispohjoismainen kirjastoauto karauttaa tarvittaessa kotiovelle, joten asiakas voi loikata sisälle sukkasiltaan.
Kirjastoauto tulee aivan Marketta Nilsenin kotiovelle. Kyytiin pääsee vaikka sukkasiltaan. Perdita Fellman lainaa teokset.
Lapset löytävät kirjastoautosta paljon luettavaa eri kielillä. Kuvassa (vas.) Ebba Saara, Seelamaria, Jon-Nilsa ja Biret-Inga Valkeapää sekä Jovnna-Esaias Utsi ja Lars-Antti Valkeapää.Kevään valo pilkistää pilvien raosta. Lumiset tunturit heijastavat sitä takaisin, kunnes valaistun pientareen peittää hetkeksi suuri, liikkuva varjo. Renkaiden päällä kulkeva kirjasto on matkalla pohjoisiin kyliin.
Kirjastoautoa, saamen kielellä Girjebussea, kuljettaa Oula Kotakorva. Kilometrejä ratin takana on kertynyt yli 1 300 000, kun Kotakorva ja kirjastovirkailija Perdita ”Pipsa” Fellman ovat kulkeneet yhtä matkaa kirjastoauton kyydissä aina 1970-luvun lopulta.
”Paljon on tapahtunut 38 vuodessa. Näiltä kyliltä ovat menneet koulut ja kaupat kiinni ja suurin osa asukkaista on muuttanut pois”, Kotakorva kertoo.
Kirjastoauto on kuitenkin pysynyt. Enontekiön lainoista noin kolmasosa tehdään autossa. Muita palveluita kirjastoauton kyydissä ei toistaiseksi ole, mutta suunnitelmat ovat vireillä. Tarjolla on kuitenkin juttuseuraa, minkä vuoksi monet kirjastoauton portaita ylös kapuavatkin, vuosi toisensa jälkeen.
Kirjastoautonkuljettajan ja -virkailijan työ on reissaamista. Tien päällä ollaan useampi päivä viikossa ja välillä yövytään matkan varrella. Nyt yö on vietetty Hetassa hotellissa, ja kirjastoauto on valmiina lähtemään Paljasselälle.
Siellä sijaitsee vanha rajavartioston tutka-asema. Kun alueella asui vielä henkilökuntaa, paikalla oli varsinainen kirjastoautopysäkki. Nyt auto vierailee sovitusti yhden asiakkaan luona.
”Me soittelemme etukäteen, onko tie auki”, Oula selventää ajaessaan ylöspäin kipuavaa kapeaa tietä.
Auto pysähtyy Marketta Nilsenin kotiovelle. Hän hihkaisee astumaan sisälle kotiinsa.
Tuvassa turistaan hyvä hetki ja jutuissa palataan aina kultaiselle 1960-luvulle saakka. Kunnes Nilsen muistaa tärkeän toimeksiannon.
”Olettekos vielä menossa Kilpisjärvelle, voisitteko viedä sinne yhden paketin?”
”Kuljetusaika on viikko, mutta kyllä mie tämän vien”, Oula lupaa.
Juttutuokion jälkeen pihalla odottaneen kirjastoauton hyllyjä päästään viimein tutkimaan.
”Kyllä tämä on mahtavaa, kun auto tulee ovelle ja sisälle pääsee vaikka sukkasillaan”, Nilsen iloitsee ja vilkuttaa oveltaan hyvästit kirjapino kainalossaan.
Kirjastoauto on ollut osa monen paikallisen arkea sen alkuajoista saakka. Kuttasen kylällä autolle potkuttelee Hulda Palo. Hän on yksi heistä, jotka ovat käyneet autossa yhtä kauan kuin sitä on ajettu.
”Kyllä mie olen joka kerta käynyt, kun olen ollut kotona ja voimissani. Tämä tulee niin lähelle”, Palo sanoo ja osoittaa sadan metrin päässä olevaa taloaan.
Oula tietää, että Huldan lisäksi lähellä asuu lapsiperhe, joka käy usein kirjastoautolla.
”Pitäisikö soittaa Tytille”, Pipsa pohtii ja tarttuu puhelimeen.
Hetken kuluttua auto on täynnä nuorta intoa, kun kuusipäinen lauma lapsia alkaa kaivella kirjastoauton aarteita.
”Minulla oli tämä kyllä kalenterissa, mutta niin se vain unohtui. On tosi kätevää, kun autosta soitetaan, että täällä sitä ollaan”, Tytti Valkeapää kertoo.
Valkeapäällä on omien lasten lisäksi neljä kylässä olevaa lainamuksua matkassa.
”Lainaamme suomen- ja saamenkielisiä kirjoja. Yksi porukan lapsista on täysin saamenkielinen.”
Kevään ensimmäinen vesisade ropisee linja-auton kattoon.
Matka jatkuu, toisella puolella jokea näkyy Ruotsi.
”Kuolema on tästäkin korjannut asiakkaat pois. Paljon on paikkoja, jotka nykyaika on tyhjentänyt”, Oula toteaa.
Pieni tie kääntyy kohta Kultiman kylälle. Kymmenen kilometrin matkan linja-auto puikkelehtii kumpuilevaa metsäistä maisemaa.
Yhtäkkiä porot juoksevat auton eteen ja komea valkko sarvineen seisoo ylväänä seuraamassa vauhtia hiljentäneen linjurin saapumista reviirilleen.
Pian poronhoitaja Berit Siilasjoki kurvaa autolle moottorikelkallaan. Siilasjoki on käynyt autossa lapsesta saakka ja on nyt kolmissakymmenissään kylän nuorin asukas.
”Täältä löytyy aina kaikki, mitä tarvitsen. Mutta ei mettässä kerkiä oikein lukea”, tuumaa nainen astuessaan autoon.
”Lue Beritti tämä”, huikkaa Oula väliin ja antaa naiselle kirjasuosituksen suoraan käteen.
Kello kulkee, vaikka ei aikatauluun katsominen ole pohjoisessa niin justiinsa. Berit kokoaa kirjat kainaloonsa ja lähtee jatkamaan töitään.
Kirjastoauton yhteistyö Ruotsin kanssa loppui vuonna 2013, joten bussi enää käy rajan toisella puolella Pajalaa lukuun ottamatta. Rajan lähipitäjissä asiakkaita käy kuitenkin myös Ruotsin puolelta, kuten Sten Salmi Karesuandosta.
Salmen äidinkieli on meänkieli. Suomen hän on opetellut itsekseen. Kirjastoautosta löytyy luettavaa suomeksi, sellaista ei Ruotsin puolen kirjastossa ole tarjolla.
Salmen lähdettyä Kaaresuvanto jää taakse ja jäljellä on päivän viimeinen etappi. Vilkku oikealle ja auto pysähtyy linja-autopysäkille aivan tien reunaan. Palojoensuussa on hiljaista. Vain vierestä lujaa ohimenevät rekat mekastavat ja saavat auton heilumaan.
Syynä kävijäpulaan on samaan aikaan kylällä järjestettävä kahvakuula.
”Kun se loppuu huhtikuussa, toukokuussa tulee taas porukkaa”, Oula hymähtää.
Kello tulee seitsemän ja vaitonaisen pysäkin jälkeen kirjastoauto suuntaa kotitalliin Muonioon.
Aamulla osa kirjoista vaihdetaan norjankielisiksi ja suunnaksi otetaan naapurimaa. Maisema vaihtuu tundraksi, kun kirjastoauto kiitää kirkkaana loistavien hankien välissä.
Kirjastovirkailija Fellmanin mukaan Norjan puolen asiakkaat ovat laiskempia kirjastoauton käyttäjiä. Saamelaisten keväinen poromuutto on alkamassa ja aurinko paistaa, joten harvalla on aikaa kirjoille.
Saamelaisalueen sydämessä, Kautokeinossakaan, ei asiakkaita juuri näy. Mukana kyydissä on kuitenkin saamelaiskirjailija Kerttu Vuolab Tenojokilaaksosta. Vuolab on tullut kertomaan teoksestaan Bárbmoáirras (suomeksi Valon airut), jolla hän voitti Lappi-kirjallisuuspalkinnon helmikuussa. Kirjailijan mukaan saamelaisella kirjallisuudella menee hyvin.
”Meidän ikäiset eivät saaneet opiskella äidinkieltämme saamea kouluissa, joten pienenä kansana olemme tehneet siinä mielessä ihmeitä.”
Kautokeinoon jäädään yöksi. Ehkä huominen tuo enemmän kävijöitä.
Kirjastoauton mittariin on taas kertynyt hyvä joukko kilometrejä, joskin Oulalle ja Pipsalle ne alkavat olla jo viimeisiä. Kesällä kaksikko jää eläkkeelle ja kirjastoautossa palvelevat pian uudet kasvot.
Lähes neljänkymmenen vuoden yhteinen taival on loppusuoralla. Sitä ennen ehtii vielä nauttia komeista maisemista ja mukavista asiakkaista ainutlaatuisessa työpaikassa tuntureiden kupeessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
