Teknologiateollisuustoivoo verokannusteitatuotekehitykseen
Suomi vie nyt tavaroita ja palveluita liki 20 miljardia euroa pienemmällä summalla kuin ennen talouskriisiä vuonna 2008.
Elektroniikan vienti on pudonnut kymmenisen miljardia euroa. Koneiden ja laitteiden vienti on laskenut seitsemän miljardia.
Uudet tilaukset vähenivät kuutisen prosenttia loppuvuonna.
Tilanne huolestuttaa teknologiateollisuuden etujärjestöä. Kauppatase on kääntynyt alijäämäiseksi ensi kertaa sitten 1990-luvun suuren laman. Viennin vaje uhkaa jäädä pysyväksi.
Teknologiateollisuudessa vaaditaan hallitusta verokannustein luomaan uusia tuotteita ja innovaatioita.
Toimitusjohtaja Jorma Turunen perää veropoliittista tukea kasvun ja investointien vauhdittamiseksi ja työpaikkojen luomiseksi.
”Emme ymmärrä valtionvarainministeriön staattista verolinjaa.”
Mallia veropolitiikkaan voitaisiin hakea muutamista EU-maista ja Norjasta.
Itävallassa yritys saa merkata tuotekehittelyn kulut verovähennyksiin. Hollannissa verovähennyksiin käyvät henkilöstökulut. Ruotsissa lisättiin verokannustimilla työpaikkoja. Norjalla on oma veromallinsa.
Suomen veropolitiikassa Turunen haluaa ennemmin arvonlisäveron nostamista kuin henkilöverotuksen kiristämistä. Verotus kohdistuisi tällöin vauraisiin kansalaisiin, jotka kuluttavat eniten.
Yritysverotuksessa tarvitaan mullistavampaa kuin yhden prosenttiyksikön alennusta. Hallitus alentaa yritysverotusta 25 prosenttiin. Pääomaveroa kiristettiin 30 prosenttiin.
”Pääomia virtaa jo Viroon, tästä on merkkejä”, Turunen kritisoi.
Nokia vie puolet Suomen elektroniikasta. Turunen uskoo Nokian uuteen nousuun matkapuhelimissa sekä Nokian ja Siemensin verkkoyhtiön hyvään tulevaisuuteen.
”Mobiililinjalla suomalaisyhtiöt ovat tehneet yli 3 000 uutta sopimusta yhteistyöstä ja viennistä”, Turunen tietää.
Nokia irtisanoo suomalaisinsinööreitä, kuten verkkoyhtiökin. Turunen uskoo irtisanottujen työllistyvän hyvin.
”Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen voi olla ongelma.”
Vientiteollisuuden tilanteen vakavuus on Turusen mielestä ymmärrettävä laajasti. Jos vienti jää nykyiselle alhaiselle tasolle, hyvinvointiyhteiskunnan perusta romahtaa.
Turunen laskee viennillä rahoitettavan puolet Suomen hyvinvoinnista. Teknologiateollisuuden osuus viennistä on 60 prosenttia.
”Menestyminen edellyttää määrätietoisia päätöksiä kilpailukyvyn parantamiseksi.”
Viime vuoden lopussa teknologiateollisuus työllisti Suomessa 288 000 henkilöä. Työpaikat lisääntyivät vähän. Teknologiateollisuuden työntekijöitä on silti 40 000 vähemmän kuin ennen vuotta 2008.
JUHANI VIITALA
Pääomia virtaa jo Viroon, tästä on merkkejä.
JORMA TURUNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
