Jyty torjuu komission lomitusrajoitukset
Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty torjuu EU-komission aikeet pahasti heikentää maatalouslomituksia Suomessa.EU-komissio päätti kesäkuussa rajoittaa maatalouslomitusta kolmeen kuukauteen viljelijää kohti. Äitiys- ja vanhempainloma lyhenisi kuuteen kuukauteen vuodessa.
”Kyseessä on raju isku suomalaista lomitusjärjestelmää ja maatalousyrittäjien sosiaaliturvaa kohtaan”, Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki sanoo.
Viljelijän vuosiloma kestää 26 päivää sekä äitiys- ja vanhempainloma 11 kuukautta. Sijaisapua voi saada enimmillään 300 päivää sairauden tai tapaturman perusteella.
Pahimmillaan päätös romuttaa suomalaisen lomitusjärjestelmän. Kolmasosa maatalouslomittajista jäisi ilman työtä. Jyty neuvottelee lomittajien työehdoista.
”Suomen valtion pitää neuvotella poikkeuslupa maatalouslomituksesta. Kyseessä ovat tuhannet työpaikat”, Pihlajaniemi vaatii.
Valtio korvaa osin lomituspalveluja, joten EU:n mielestä kyse on kilpailua vääristävästä kansallisesta tuesta. Vain vuosiloma on maksuton viljelijälle.
EU-komission päätöksessä todetaan, että poikkeuksia voidaan hyvin perustelluin syin myöntää komission päätökseen.
”Mahdollisuus äitiys- ja vanhempainlomaan kuuluu tasavertaisesti kaikille suomalaisille, yhtä lailla maatalousyrittäjille. Ammattiryhmiä ei saa asettaa eri asemaan.”
Maatalouslomittajan työ vaatii vankkaa koulutusta ja erityisosaamista. Tietotekniikka ja automaatio lisääntyvät maatiloilla.
”Lomituspalvelut pitää säilyttää entisellään, jotta voimme turvata suomalaisen maatalouden olemassaolon ja säilyttää työpaikkoja”, Pihlajamäki puolustaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


