MTK tukee eduskuntavaaleissajokaista ehdolla olevaa jäsentään
Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö MTK antaa vaalitukea jokaiselle tämän kevään eduskuntavaaleissa ehdokkaana olevalle jäsenelleen.
MTK:n vaalibudjetti on ”selvästi alle 100 000 euroa”, puheenjohtaja Juha Marttila kertoo.
Ehdokaskohtainen tuki on ”joitain satasia”. Lopullinen summa riippuu ehdolla olevien jäsenien lukumäärästä. Tuki edellyttää lisäksi saajan suostumuksen.
Viime eduskuntavaaleissa oli ehdolla 118 tuottajajäsentä. Luvussa oli kymmenkunta ruotsinkielisen tuottajajärjestön SLC:n jäsentä.
Tänä vuonna MTK:n jäseniä lienee ehdolla hieman enemmän. Jäseniä ovat paitsi MTK-yhdistysten, myös järjestöön liittyneiden metsänhoitoyhdistysten jäsenet.
Edellisvaalien aikaan MTK:n metsäjäsenyys edellytti erillistä metsänomistajaliiton jäsenyyttä.
Ehdokasasettelu päättyy 10.3., mutta lähes kaikki ehdokkaat tiedetään jo nyt.
MTK tarkistaa kuitenkin vielä ennen muuta sen, kuinka paljon ehdokkaissa on metsänhoitoyhdistysten jäseniä – ja kuinka moni heistä pysyy jäsenenä, kun uuden mallin jäsenmaksut tulevat ensi kertaa maksuun maaliskuussa.
MTK:n jäsenilleen antama perusvaalituki jää selvästi ehdokaskohtaisen ilmoitusrajan alle. Marttilan mukaan MTK ei julkista näitä tuensaajia. Sen sijaan MTK:n nettisivuille tulee lista ehdokkaana olevista järjestön jäsenistä.
Neljä vuotta sitten eduskuntavaaleissa jokaisella eduskuntapuolueella paitsi SDP:llä oli ainakin yksi tuottajaehdokas.
Muutama järjestöä erityisen lähellä oleva ehdokas saa MTK:lta isomman tuen. Sen saajat julkistetaan lähempänä vaaleja.
”MTK:n johtokunnan jäsen tai keskusliiton keskeinen toimihenkilö”, Marttila määrittelee lisätuen saajat.
Määritelmän täyttää luottamushenkilöistä johtokunnan jäsen Pertti Hakanen.
Toimihenkilöistä sen täyttävät Lauri Kontro, joka on MTK:n erityistehtävissä jatkava entinen Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja, ja Esko Kiviranta, joka on MTK:n entinen verojohtaja ja nykyinen kansanedustaja.
Kaikki kolme ovat keskustan ehdokkaita: Hakanen Pirkanmaalla, Kontro Uudellamaalla ja Kiviranta Varsinais-Suomessa.
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
