Kotimaisen luomunleppäkerttumerkki tekee paluuta
”Leppäkerttu on ollut aina suomalaisen tuotannon merkki ja koko ajan Luomuliiton hallinnoima”, kertoo Luomuliiton toiminnanjohtaja Elisa Niemi.
Vuonna 1985 perustettu merkki sai viime vuonna uuden ilmeen. Uutta on myös, että merkkiin voidaan lisätä maakunta, josta tuote on peräisin. Luomuliiton kanta on, että lähiruoka merkitsee oman alueen tuotantoa.
Leppäkerttumerkki on viime vuosina käynyt harvinaiseksi kauppojen hyllyillä. Viranomaisten luoma aurinkomerkki on pitkälti syrjäyttänyt sen. Sittemmin EU:n pakollinen luomumerkki on tullut aurinkomerkin rinnalle ja tilalle.
Niemen mukaan EU:n lehtimerkillä ja Suomen aurinkomerkillä merkityissä tuotteissa ei ole eroa. Aurinkomerkkikään ei takaa kotimaisuutta, mikä hämmentää joitakin kuluttajia.
Leppäkerttu kertoo kotimaisuuden lisäksi EU-säädöksiä tiukemmista kriteereistä. Tuotteisiinsa merkin haluavan viljelijän on esimerkiksi käytettävä luomueläinten lantaa lannoitteena.
”Tavanomaisen siantuotannon ja häkkikanaloiden lantaa ei hyväksytä, koska monet luomukuluttajat pitävät tuotantoa epäeettisenä”, Niemi perustelee.
Kasvihuoneissa Luomuliitto sallii siirtymäkauden ajaksi tavanomaisen broilerinlannan käytön, sillä luomusiivekkäiden jätöksistä jalostettuja lannoitteita ei toistaiseksi ole erikseen saatavilla.
”Emme halua kohtuuttomasti vaikeuttaa viljelyä, mutta tuottajille ja lannoitteiden valmistajille viestitään luomutuotannon tavoitteista.”
Luomuliitto haluaa oman merkkinsä paluuta myös, koska aurinkomerkillä ei ole enää puolestapuhujaa. Luomun edistämisjärjestö Finfood Luomu lopetettiin pari vuotta sitten.
Kotimaisuudesta voisi viestiä myös joutsenlipulla, mutta Niemen mukaan se on pienyrittäjälle liian kallis.
Luomun osuus elintarvikemyynnin arvosta oli Suomessa viime vuonna 1,2 prosenttia. Kasvu oli nopeaa, 46 prosenttia edellisvuodesta.
Luomun tarjonta ja myynti ovat keskittyneet kaupunkeihin, etenkin pääkaupunkiseudulle. Muualla luomutuotteiden tarjonta lepää yksittäisten kauppiaiden ja suoramyynnin varassa.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
