Oma apu, paras apu

Olen kirjoittanut maaseudun

tiedonsiirtoyhteyksistä kuuden viime vuoden aikana puolensataa kertaa, ja kollegat ovat tarjonneet luettavaksenne enemmän kuin toisen mokoman.

Tietoyhteiskunta valitettavasti etenee yhä samaa Daavid–Goljat -asetelmaa noudattaen. Yhden megan yleispalveluvelvoite ei toteudu koko maassa.

Samaan aikaan rakennetaan sata kertaa nopeampia valokuituverkkoja ja supernopeita 4g-verkkoja.

Kiitos operaattorien kilpailun, joka on sivullisesta katsoen lähes silmitöntä, yhteydet ovat kansainvälisesti verraten hyvin edullisia. Halvasta nettitikusta ei kuitenkaan ole kaikissa taajamissa saati parisataa metriä sivussa valtatieltä

mitään iloa.

Tehdessäni juttupakettia

maanantain lehteen koin ensi kerran

vuosien kitinän jälkeen myönteisen yllätyksen. Tai näin ainakin minusta, melkein tympiintyneestä uutisoijasta, tuntuu.

Aikansa turhaan toivottuaan monet kunnat ovat huomanneet, että kolme suurta operaattoria eivät ole kiinnostuneita maaseudun valokuidun vetämisestä. Ne ovat kuntalaisten kanssa

ottaneet aloitteen omiin käsiin.

Eri puolille maata on syntynyt tai syntymässä verkko-osuuskuntia ja

-yhtiöitä. Nopea valokuituverkko

rakennetaan niin kuin aikanaan

raivattiin tiet ja rautatiet sekä vedettiin sähkö- ja puhelinlinjat: paikallisin

voimin.

Taloudellinen tulos ei ole toiminnan

motiivi vaan se, että yhteiskunnalle välttämätön verkosto ylipäätään syntyy

ja on käytettävissä kohtuukustannuksin.

Julkinen tuki on toki tässä projektissa

oleellinen palanen, ja jatkossa sitä on mahdollista maksaa jo rakentamisen

aikana eikä vasta jälkikäteen. Se nopeuttaa varmasti verkkojen leviämistä.

Taajamissa asuvien on turha marista

tähän kuluvia veroeuroja. Heidän on mahdollista hyötyä niistä vähintään

välillisesti, kun kesämökille voi jatkossa

saada kiinteän laajakaistan. Lomamatkalla tahi työpaikan, yhteistyökumppanin tai muun järjestämässä hiihtokeskusseminaarissa voi surffata majapaikassa kuin kotona.

Etätyö mahdollistuu. Samoin

yrittämisen edellytykset säilyvät ilman, että kaikkien pitää änkeytyä maakuntakeskuksiin.

Suomi Oy voi tienata yhtenä luontomatkailun mekkana, jonne varakkaat venäläiset ja muut elämysten etsijät

tulevat lataamaan hiljaisuuden keskelle. Ilman luotettavia tietoyhteyksiä ei

näitä palveluita internetissä myydä.

Sillä reilulla sadalla miljoonalla, joka

kuituverkkoihin käytetään noin viiden

vuoden aikana, ei paisuvalla pääkaupunkiseudulla laajenneta useampaa sairaalaa, koulua, päiväkotia tai

rakenneta montakaan vuokrataloa.

Paikallisten verkko-osuuskuntien esimerkille on nähtävissä suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin

tilausta. Väki on tympiintynyt

kvartaalitalouteen, jonka tuotot

valuvat harvojen taskuihin ja toiset ovat menettäjinä.

Yhteisöllisyys kokee uutta tulemista kaupunkien ruokapiireissä. Kun kaksi suurta kaupan ketjua eivät halua tarjota pienten tuottajien tuoretta ruokaa,

kuluttajat etsivät tuottajat käsiinsä itse ja järjestävät logistiikan.

Oma apu, paras apu. Huippuosinkoja ei kerry, mutta haluttu palvelu pelaa.

kaijaleena.runsten@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF