Valmet lomauttaa Suomessa yli 2 000 työntekijää
Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana.
Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA.Konepajayhtiö Valmet on saanut päätökseen lomautuksia koskevat muutosneuvottelut.
Yhtiö lomauttaa Suomessa noin 2 400 työntekijää. Lomautukset kestävät enintään 90 päivää, ja ne toteutetaan kesäkuun ja joulukuun lopun välisenä aikana.
Valmetin mukaan tavoitteena on turvata yhtiön kannattavuus ja kilpailukyky sopeuttamalla kapasiteettia ennakoitua matalampaan työkuormaan. Työkuormaan vaikuttavat muun muassa asiakkaista johtuvat projektien siirtymiset sekä paperi- ja kartonkikonemarkkinoiden heikko kysyntä.
Yhtiö kertoi huhtikuun lopulla, että muutosneuvottelujen piirissä oli noin 2 400 työntekijää kaikista henkilöstöryhmistä useilla paikkakunnilla Suomessa.
Valmetilla on Suomessa noin 5 900 työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
