Vesi nousi pelloille Loimi- ja Karjaanjoella – syystulvat paikoin jo kevättulvia pahempia
Lapväärtinjoen ennustetaan nousevan vielä metrin.
Viime viikon reippaat sateet nostivat tulvavedet pelloille Etelä-Suomessa ja osittain Pohjanmaalla. Kuva: Kari SalonenUseat joet tulvivat kovien sateiden vuoksi Etelä- ja Lounais-Suomessa. Tulvakeskuksen mukaan esimerkiksi Loimijoella ja Karjaanjoella vesi nousi viime viikolle pelloille. Viikonlopun aikana virtaamat ovat kuitenkin kääntyneet laskuun.
Vantaanjoen virtaama oli perjantaina huipussaan. Karjaanjoen vesistöalueella Nummenjoella vesi on pelloilla ja nousi vielä viikonloppuna 10–15 senttiä.
Punkalaitumenjoki on selvästi viime kevään kevättulvaa korkeammalla.
Uskelanjoen Kaukolankoskessa vedenpinta oli torstaina huipussaan ja Yläneenjoessa perjantaina. Sielläkin vedenpinta on korkeammalla kuin kevättulvan aikana.
Sirppujoki, Aurajoki, Siuntionjoki, Porvoonjoki, Mustijoki, Ilolanjoki ja Taasianjoki kävivät korkealla, mutta olivat kääntymässä laskuun viikonloppuna.
Vaasan rannikon joissa virtaamat nousevat tällä viikolla, kun lämpenevä sää sulattaa lunta. Lapväärtinjoen ennustetaan nousevan jopa metrillä.
Pohjanmaan jokien pinnat nousivat viime viikolla syksyn korkeimpiin lukemiin. Myös siellä vedenpinnan nousu on pääosin pysähtynyt.
Järvien vedenkorkeudet ovat olleet selvästi keskimääräistä alempana Pirkanmaalla, Kainuussa, Itä-Lapissa ja paikoin Järvi-Suomessa. Järvien ennustetaan nousevan loppuvuoden aikana ajankohdan tavanomaisen tason tuntumaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
