Sähkön siirtohinnoissa jopa viisinkertaiset erot
Kalleimmat sähköyhtiöt ovat enimmäkseen maaseudulla toimivia yhtiöitä, jotka joutuvat rahoittamaan kaapeloinnit, siirrot tienvarteen ja vierimetsänhoidon.
Ilmanvaihto ja valaistus ovat hyrynsalmelaisen Lassi Keräsen navetassa suurimpia sähkön kuluttajia. Kuva: Miska PuumalaSähkön siirtohinnoissa on jopa viisinkertainen ero halvimpien ja kalleimpien yhtiöiden välillä.
Energiaviraston mukaan 35 000 kilowattituntia vuodessa kuluttava tyyppimaatila maksaa kalleimman yhtiön alueella siirtomaksua 8,82 senttiä kilowattitunnilta, kun halvimmalla alueella pääsee 2,88 sentillä. Hintaeroa kertyy parituhatta euroa vuodessa.
Kainuulainen Loiste Sähkönsiirto perii lähes korkeimpia maksuja maassa. Lisäksi se painottaa maksut kuukausittaiseen perusmaksuun. Pientalon asukas saattaa joutua maksamaan perusmaksua 600 euroa vuodessa, vaikka ei kuluttaisi sähköä lainkaan.
Maanviljelijä Lassi Keränen Hyrynsalmelta kysyy, mihin perustuu huikea ero yleis- ja yösähkön perusmaksun välillä.
Liiketoimintajohtaja Reino Huusko Loisteesta perustelee maksuja kustannusvastaavuudella. Loisteella on paljon verkkoa ja sitä on uusittu reippaasti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
