Maaperän hiiltähalutaan lisätä
Pariisin ilmastoneuvottelujen isäntämaa Ranska esitti viime viikolla 4per1000 -aloitteen, jonka Suomi allekirjoitti. Tarkoituksena on lisätä maaperän hiilivarastoja vuosittain neljän promillen verran.
Ranska on samalla asialla kuin Suomen maatalouden ilmasto-ohjelma, jossa maaperän hiilen lisääminen on osa tulevaisuuden kestävää ruuantuotantoa, Hanna Mattila ympäristöministeriöstä toteaa sunnuntaina Pariisin ilmastokokous -blogissa.
Neljä promillea vastaa vuosittaisia ihmisen toiminnasta aiheutuvia hiilidioksidipäästöjä.
Sitomalla ilmakehästä hiilidioksidia maaperään hillitään ilmastonmuutosta ja lisäksi parannetaan maaperän tuottavuutta, mikä lisää ruuan tuotantoa. Viljelijä on Mattilan mukaan avainasemassa paikallisen tiedon vuoksi.
Lauantaina Pariisissa saatiin aikaan virkamiesten luonnos kansainväliseksi ilmastosopimuksen pohjaksi. Sen pohjalta poliitikot neuvottelevat sopimuksesta tällä viikolla.
Aiemmat yritykset sopimuksen luomiseksi ovat kompastuneet teollisuusmaiden ja kehitysmaiden erimielisyyksiin taakanjaosta ja ilmastotoimien rahoituksesta.
Jakolinjat ovat osin pysyneet ennallaan.
Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka ympäristöministeriöstä sanoo, että esitetyillä toimenpide-ehdotuksilla ilmaston lämpenemistä ei saada rajoitettua alle kahteen asteeseen.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
