Kuluttajien luottamuspinnisti plussalle
Kuluttajien luottamus talouteen pinnisti marraskuussa plussalle, mutta se on edelleen huomattavan matalalla tasolla.
Luottamusindikaattorin arvo oli marraskuussa 1,0, kun se oli lokakuussa 1,6 yksikköä pakkasella ja syyskuussa 3,4 yksikköä plussalla. Luottamus ei ole vuodessa juurikaan muuttunut.
Pitkällä aikavälillä luottamusmittarin arvo on ollut keskimäärin 12,6.
Tilastokeskus tekee kuluttajabarometria haastattelemalla noin puoltatoistatuhatta ihmistä.
Marraskuussa mikään mittari ei ollut olennaisesti muuttunut kuukauden tai vuoden aikana: kuluttajien odotukset työttömyyskehityksestä ja maan taloudesta olivat edelleen synkät ja näkemys omasta taloudesta selvästi varovaisempaa kuin yleensä.
Viidennes uskoi Suomen taloustilanteen paranevan seuraavan vuoden aikana ja 38 prosenttia huononevan.
Lähes joka neljäs arvioi, että omakohtainen työttömyyden uhka on lisääntynyt.
Omat säästämismahdollisuudet arvioitiin jatkossakin hyviksi. Marraskuuta pidettiin myös otollisempana lainanotolle tai säästämiselle kuin kestotavaroiden ostamiselle.
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
