MTK tyrmää veronkiristykset
MTK vastustaa ehdottomasti kaikkia valtiovarainministeriön esittämiä osuuskuntien veromuutoksia.
Johtaja Timo Sipilä MTK:sta ihmettelee, miksi ministeriön vero-osasto on keväällä alkaneen salaisen valmistelun jälkeen antanut lausunnoille aikaa vain pari viikkoa.
”Minkäänlaista poliittista toimeksiantoa puuttua osuuskuntien verotukseen ei ilmeisesti ole annettu”, hän huomauttaa.
”Näin dramaattisille muutoksille osuuskuntien verotuksessa ei ole mitään asiallisia perusteita. Verot kiristyisivät aiempaan nähden rajusti ja lisäksi aikataulu on mahdoton.”
Sipilä arvostelee myös esityksen vaikealukuisuutta ja uusien termien käyttöä.
Osuuskunnan ylijäämän palautuksen verottaminen merkitsee osuuskunnalle roimaa veronkiristystä ja kaksinkertaista verottamista.
Esitys on muuttamassa jopa koko osuuskuntatoiminnan perustetta, koska osuustoiminnan tavoite ei ole tuottaa voittoa vaan jakaa ylijäämä omistajilleen joko palautuksina tai raaka-aineen korkeana hintana.
”Osuuspääoman koron 1 500 euron verovapaus oli kompromissi vuonna 2005”, Sipilä muistuttaa.
Esitysluonnos pienentäisi maatalouden nettovarallisuutta monella yrittäjällä, sillä luonnoksen mukaan osuuskunnan osuuden arvoksi ehdotetaan jäsenen osuudesta maksamaa määrää.
Tämä merkitsisi nykytilanteeseen verrattuna roimaa heikennystä, sillä nykyisin osuuskuntien osuudet arvostetaan tilinpäätöksen nettovarallisuuden perusteella, mikä on pelkkää osuusmaksua suurempi. Suuri nettovarallisuus keventää useimmiten verotusta.
Sipilän mukaan varakkaat yritykset saivat erittäin edullisen yhtiöverotuksen hallituksen verouudistuksessa. ”Näyttää siltä, että kevennyksiä halutaan korvata edes osaksi kurittamalla tuottajien osuuskuntia.”
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
