Perunoiden peruna

Taas on se aika vuodesta. On festareita, lämpeneviä uimavesiä, jäätelötötteröitä,

mansikoita ja auringon polttamia olkapäitä. Kyllä, on niitä, mutta on myös jotakin muuta. On kotimaisia uusia perunoita.

Tällaisena kaupungissa syntyneenä ja

kasvaneena olen vasta jokunen vuosi sitten

saanut kantapään kautta tutustua todellisten uusien perunoiden hienouteen.

Muutamat perustelut ja maistelut on

tarvittu, jotta olen ymmärtänyt, mikä ero on ”uudella perunalla” ja uudella perunalla.

Toisaalta ihmekös tuo, koska lapsuudessa liki ainut kosketukseni oikeasti uusiin perunoihin oli mummun perunamaalla 90-luvun alussa – ajalla, jolloin makuaistini ei erottanut,

minkälaista pottua pistin poskeeni Pikku Kakkosen lomassa.

Tutustumiseni uusien perunoiden

maailmaan alkoi ilman sen suurempia pehmeitä

laskuja tai kuherruskuukausia eräänä kesänä tuossa taannoin.

Samaisen vuoden keväänä olin tavannut

pojan, joka heti ensimmäisten uusien perunoiden ilmestyttyä kertoi suuresta himostaan kyseisiin potaatteihin. No minäpä näpsäkkänä tyttönä ajattelin yllättää töistä tulevan miehen hänen lempiherkullaan.

Aloitin aterian suunnittelun innosta

piukeana. Jos menen markettiin, saan perunat ja muun ruuan samasta paikasta, mietin. Ensimmäinen virhe.

Kun tulen kotiin, pesen perunat, heitän ne kattilaan ja keitän, pohdin. Toinen virhe.

Valmiit perunat tarjoilen margariininokareen kanssa, päätin. Kolmas virhe.

Poika saapui syömään, ja minä ylpeänä esittelin hänen lempiherkkuaan ruokapöydässä. Hämmästyin kysymystä perunan alkuperästä.

Mistä muualtakaan kuin marketista olisin pottuja siihen hätään saanut?

Nopeasti minulle tehtiin selväksi, että

markettiperunat eivät todellakaan ole uusia, vaikka pussin hintalappu niin väittikin.

Peruna on uutta vain, jos se suoraan maasta nostetaan pesuvadin kautta kattilaan.

Palopuheesta huolimatta ruoka maistui pojalle hyvin. Sain jopa synninpäästön markettiperunoilleni, koska niiden maku ei ollutkaan niin kovin huono.

Tästä episodista alkoi tutustumiseni todellisten uusien perunoiden maailmaan.

Hieman sen jälkeen, kun olin oppinut,

millaiset kriteerit todellinen uusi peruna

täyttää, pääsin tutustumaan uusien perunoiden keittämiseen. Ja se vasta uusperunafriikille tärkeä tapahtuma onkin.

Olin tottunut siihen, että kaikki perunat kerralla kattilaan, kansi päälle ja levy täysille. Hyvin nopeasti kuitenkin ymmärsin, kuinka väärässä olin monet vuodet ollut.

En ollut ikinä kuullutkaan – saati sitten

ajatellut – , että perunoita voisi keittää

useammallakin tavalla.

Sitkeä jokavuotinen uusperunavalistus on tuottanut tulosta. Nykyään tiedän, että kaiken a ja o on, että perunat ovat varmasti tuoreita. Tämän voi parhaiten varmistaa nostamalla potaatit omasta maasta.

Jos tähän ei kuitenkaan syystä tai toisesta ole mahdollisuutta esimerkiksi keskellä

kaupunkia, on luvallista turvautua sympaattisen torimyyjän viljelyksiin. Myyjältä on

kuitenkin muistettava varmistaa, milloin

perunat ovat nähneet päivänvalon.

Kotona perunoiden tuoreuden voi vielä varmistaa pesun yhteydessä. Jos kuoret

lähtevät irti helposti, nostoajankohtaa ei

ole huijattu. Pesun jälkeen onkin vuorossa pottujen oikeaoppinen keittäminen.

Todellinen uusperunafriikki jakaa

pikkuiset potaattipalleronsa vähintään

kolmeen kokoluokkaan: pienet, keskikokoiset

ja isot.

Ensin hän nakkaa kattilaan isoimmat

yksilöt. Tästä alkaa tarkka kellotus.

Loppuun asti mietityn ja aiempien vuosien kokemusten perusteella päätetyn minuuttimäärän jälkeen pataan laitetaan keskikokoiset perunat.

Taas sama arviointi ja odotus, ja pienimmätkin yksilöt voidaan laittaa muiden

joukkoon porisemaan.

Vielä hetken odotus, sitten jokainen

peruna koosta riippumatta on saavuttanut

optimaalisen kypsyysasteensa.

Kun perunat kypsyvät, on oivallinen aika silputa aimo astiallinen tuoretta kevätsipulia ja sulattaa nokare voita pottujen kanssa

syötäväksi.

Pakko tunnustaa, että ainakin osa uusperunafriikin opeista on mennyt perille.

Kukapa muukaan kuin minä viime viikolla huokaili silmät onnesta sikkaralla kesän

ensimmäinen uusi peruna suussa.

anniina.keso@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF