Tiesitkö, että hätävilkkua tulee käyttää tässä tilanteessa liikkuvassa autossa?
Viranomaiset ovat huolissaan, että muutama vuosi sitten muuttunut hätävilkkulainsäädäntö on edelleen suurelle osalle tienkäyttäjistä huonosti tiedossa.Poliisi, Pelastuslaitos ja Liikenneturva ovat huolissaan vaaratilanteista, joita tienkäyttäjien yllättävät reaktiot hälytysajossa olevaan hälytysajoneuvoon ovat aiheuttaneet.
Jokaiselle kuljettajalle ei ole täysin selvää, miten tehtävällä olevan hälytysajoneuvon kanssa tulisi toimia. Tietämättömyydestä voi pahimmillaan seurata onnettomuus.
”Nopeasti jarruttavat kuljettajat ovat erityisesti taajama-alueiden ulkopuolella sekä hidaste että todellinen vaaranpaikka hälytysajoneuvoille ja muille liikkujille”, toteaa palomestari Timo Nyholm Pohjois-Savon pelastuslaitokselta Liikenneturvan tiedotteessa.
Viranomaisten uudessa toimintaohjeistukseen vastaaviin tilanteisiin korostuu hätävilkkujen käyttö. Päivityksen idea lähti Nyholmin mukaan tosielämästä.
”Maantiellä kaksi ajoneuvoa kulki peräkkäin, kun takaa tulivat hälytysajossa oleva ambulanssi ja paloauto. Ensimmäisenä ajanut kuljettaja havaitsi hälytysajon ja jarrutti äkillisesti, mistä seurasi peräänajo ja kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti”, Nyholm avaa.
”Pidä pää kylmänä ja vältä nopeita jarrutuksia tai muita äkkiliikkeitä” Heikki Kallio
”Jos tien päällä havaitset taustapeilistä hälytysvalot, pidä oma vauhti tasaisena ja kytke hätävilkku päälle. Pidä pää kylmänä ja vältä nopeita jarrutuksia tai muita äkkiliikkeitä. Hätävilkuilla kerrot myös takaa tulevalle hälytysajoneuvon kuljettajalle, että tämä on havaittu. Kun hälytysajoneuvo on ohittanut, voit kytkeä hätävilkun pois päältä”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta jatkaa.
Kallio huomauttaa, että hälytysneuvoja voi tulla kerralla useampi. Esimerkiksi onnettomuuspaikalle joudutaan hänen mukaansa usein menemään monen ajoneuvon voimin.
Hätävilkun yleisempi käyttö tuli sallituksi tieliikennelain kokonaisuudistuksessa kesäkuussa 2020. Vaikka uudistuksesta on jo useampia vuosi, niin lakimuutokset eivät ole vielä monelle kovin tuttuja.
Liikenneturvan kyselyn perusteella vain 46 prosenttia suomalaisista tiesi, että liikkuvassa autossa saa ylipäätänsä käyttää hätävilkkua.
30 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei hätävilkkua saisi käyttää liikkuvassa autossa.
Muistilista hätävilkun käytöstä
– Hätävilkkua saa käyttää liikkuvassa autossa varoittamaan muita tienkäyttäjiä välittömästä vaarasta
– Taajamissa voi käyttää hätävilkkua
– Myös hirven tai muun metsäneläimen nähdessään hätävilkkua voi käyttää ilmoittamiseen
– Hätävilkkua ei tule enää käyttää, jos onnettomuuspaikan on jo ohittanut useita kilometrejä sitten.
– Myöskään kuormatessa autoa ei saa käyttää hätävilkkua
– Pitkiä valoja ei tule käyttää muiden varoittamiseen, vaan hätävilkut ovat tätä varteen
Viranomaiset kuitenkin uskovat uuteen käytäntöön kansalaisten epätietoisuudesta huolimatta.
”Vakiintuessaan käytännöksi uskomme, että se tulee vähentämään tulkintaepäselvyyksiä ja vaaranpaikkoja sekä parantamaan mahdollisuuksia ennakoida”, Kallio arvioi.
Hän kehoittaa hätävilkkua käytettäväksi lähtökohtaisesti aina, jos haluaa ilmoittaa muille tienkäyttäjille välittömästä vaarasta.
Maaseudulle ja pienemmissä kaupungeissa tehtävällä olevat hälytysajoneuvot eivät ole arkipäiväinen näky. Siksi toimintamallia kannattaakin viranomaisten mukaan miettiä etukäteen, jotta tositilanteissa osaisi toimia oikein.
”Autosta voi myös katsoa valmiiksi hätävilkkupainikkeen paikan. Ennakoiva ajo ja muun liikenteen seuraaminen auttaa huomaamaan tilanteiden kehittymisen hyvissä ajoin”, Liikenneturvan koulutusohjaaja Erkka Savolainen neuvoo.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








