Hallituspuolueet sopuun kehyksistä
Kehysriihessä päätettiin säästöjen määrästä ja kohdentamisesta.
Hallitus on sopinut pääministeri Juha Sipilän johdolal, että julkista taloutta vahvistetaan yhteensä 4 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana. Kuva: Kari SalonenKehysriihestä tihkuneiden tietojen mukaan hallituspuolueet keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus ovat vääntäneet viime hetkiin asti kättä siitä, kuinka isoja lisäsäästöjä on tarpeen tehdä. Myös uudet säästöt koulutukseen ja tutkimukseen ovat STT:n tietojen mukaan olleet neuvotteluissa esillä.
Hallitus ei ole vielä tiedottanut, kertooko se samalla sosiaali- ja terveysuudistuksen välilinjauksista.
Lisärahaa on etsitty laajalla rintamalla, ja esimerkiksi polttoaineveron korottaminen on ollut vaihtoehtojen joukossa.
Hallitus on sopinut, että julkista taloutta vahvistetaan yhteensä 4 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana.
Puoluejohtajat palasivat iltapäivällä Kesärantaan, jossa neuvottelut jatkuvat. Eduskunnassa käydessään puolueiden puheenjohtajat tyytyivät toteamaan, että neuvottelut ovat vielä kesken.
Opiskelijoiden mielenilmaus
Neuvottelijoita odotti aamulla pääministerin virka-asunnon Kesärannan edustalla opiskelijoiden mielenilmaus. Opintotukeen on luvassa linjauksia selvitysmiehenä toimineen professori Roope Uusitalon raportin pohjalta. Hallitusohjelmassa on linjattu, että hallituskauden aikana leikataan opintotuesta 70 miljoonaa euroa ja pidempi vaikutus on 150 miljoonaa.
Lisäsäästöjä tarvittaneen, koska hallituksen aiemmin tekemät säästösuunnitelmat rakoilevat. Hallitus on viime vuoden aikana perunut muun muassa makeisten ja jäätelön veron sekä luopunut suunnitelmasta yhdistää eläkeläisten asumistuki yleiseen asumistukeen.
Samalla marraskuussa kerrottiin, että hallitus puolittaa lääkemenoista tavoittelemansa säästöt. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kertoi tuolloin STT:lle, että korvaavia säästöjä etsitään kohteista, jotka eivät kohdistu eläkeläisiin tai muihin pienituloisiin tai vaikuta ihmisten arkielämään. Hallitusohjelman mukaan korvaavat säästöt pitää löytää samalta hallinnonalalta kuin perutut säästöt.
Inflaatio lähellä nollaa
Isoin aukko tavoiteltuihin julkisen talouden sopeutustoimiin on kuitenkin tullut siitä, että inflaatio on painunut lähelle nollaa. Päätös tiettyjen sosiaalietuuksien indeksijäädytyksistä ei tuota niin paljon säästöjä kuin on laskettu.
Indeksileikkauksen sulaminen nakertaa säästötavoitetta 300 miljoonan edestä. Lisäksi säästötavoitteesta kerrotaan huvenneen 100 miljoonaa, kun kunnat eivät ole toteuttaneet niille mahdollistettuja säästöjä.
Kehysriihestä hallitukselta odotetaan myös päätöksiä kasvupanostuksista. Esille nousee näin ainakin Raide-Jokeri, joka kulkisi Helsingin Itäkeskuksesta Espooseen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

