Vääntö kohti uutta ilmastosopimusta jatkuu Bonnissa
Kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa otetaan ensiaskeleita uutta, myös kehitysmaiden päästöjä vähentävää sopimusta kohti. Neuvottelut jatkuvat Saksan Bonnissa ensi viikolla.Uusi sopimus olisi solmittava 2015 ja astuisi voimaan 2020.
Nyt eletään Kioton sopimuksen ensimmäisen kauden ja uuden ilmastosopimuksen väliaikaa. Siihen saakka sitovia tavoitteita on vain Kioton jatkokaudesta sopineilla mailla, joista valtaosa on Euroopassa.
Maailman päästöjä Kioton jatkokausi ei muuta suuresti, mutta se on ollut kehitysmaille olennainen ehto uusiin ilmastotavoitteisiin sitoutumiselle.
Aluksi Bonnissa tarvitaan kaikkien hyväksymät puheenjohtajat. Parhaillaan synnytetään myös Durbanissa sovittuja ilmastorahastoa ja teknologiakeskusta, joka neuvoisi kehitysmaita ilmastolle parhaiden tekniikoiden käyttöönotossa.
Eri maaryhmiltä on pulpahtanut uudenlaisia, rakentavia aloitteita. Kuuden maan joukko ajaa pienhiukkaspäästöjen rajoittamista. Keinolla voitaisiin hidastaa ilmaston lämpenemistä lyhyellä aikajänteellä, jopa puoli astetta 20 vuoden aikana.
Ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) mukaan Suomi suhtautuu aloitteeseen myönteisesti, mutta korostaa, ettei se saa viedä huomiota varsinaisilta ilmastoneuvotteluilta.
Toinen aloite on fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

