päivän punkti Metsätverolle
Hallitus yrittää sopia sopeutuspaketista. Se tarkoittaa veronkorotuksia ja menojen leikkauksia.
Tarkoitus on ollut korottaa veroja ja leikata menoja kumpiakin yhtä paljon. Tasapainon hakeminen on ymmärrettävää, sillä Suomi on alkanut velkaantua entistä pahemmin. Nyt velkaa on 60 prosenttia bruttokansantuotteesta.
EU:n ja euron sääntöjen mukaan tuon rajan yli ei saisi mennä. Toisaalta hyvin harva maa on päässyt sen alle. Paras on Ruotsi, joka ei kylläkään ole euromaa. Sen sijaan Saksan velka on suurempi kuin 60 prosenttia ja Saksa on kuitenkin Euroopan vahvin talous.
Hallituksen paketissa on pulmana se, että leikattavaa ja korotettavaa ei oikein tahdo löytyä. Vanhukset on jo päätetty siirtää laitoksista kotihoitoon ja kotiäidit työntää työmarkkinoille. Kumpikaan keino ei tähän mennessä ole säästänyt mitään.
Säästöjä kyllä syntyisi esimerkiksi byrokratiaa purkamalla. Byrokratiaan on kuitenkin vaikea puuttua. Jos vaikka ympäristöhallintoa yritettäisiin järkeistää, vihreät ilmoittaisivat pahoittavansa mielensä. Eikä kenenkään mieltä nyt sovi pahoittaa.
Verojen puolella tilanne on yhtä hankala. Hallitus alensi rajusti yhteisöveroa. Se tarkoittaa sitä, että firmoille jää enemmän rahaa osingonmaksuun.
Muita veroja sen sijaan on jo korotettu. Diesel, sähkö, viina ja tupakka maksavat entistä enemmän. Myös lähes kaikki kunnat nostavat veroja.
Kokoomuksen Sampsa Kataja on nyt keksinyt uuden veron, joka toisi valtion kassaan rahaan. Kiinteistövero pitää laajentaa metsään. Ajatus ei ole uusi, mutta kokoomuksen ajatuksena se on tuore.
Kataja väläyttää Ylen haastattelussa kiinteistöverojen korottamista ja metsämaksun asettamista käyttämättömille talousmetsille.
”Kyllä niitäkin veroja vielä löytyy, joiden korotus ei hidasta talouskasvua. Yksi tälläinen on kiinteistövero. Toisaalta metsäpuolella on teollisuuden taholta esitetty, että pitäisi saada metsämaksu tai -vero sellaiselle metsäomaisuudelle, jota ei käytetä”, Kataja väläyttää.
Metsien tuplaverosta – siitähän tässä on kysymys – on tulossa kova vaaliteema. Kun kokoomus ryhtyy ajamaan kiinteistöveroa metsiin, ei tupailloista puutu puheenaiheita.
Politiikka alkaa palata politiikkaan. Sitä monet ovat jo kauan toivoneet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
