Herättäjäjuhlat järjestetään sittenkin – tapahtuma kokoaa körttiläiset Kauhavalle heinäkuussa
Uskonnollinen kesätapahtuma Herättäjäjuhlat järjestetään alkavana kesänä koronaepidemiasta huolimatta. Herättäjäjuhlat kokoaa körttiläiset Etelä-Pohjanmaan Kauhavalle ajalle 2.–4. heinäkuuta.
Herättäjäjuhlat rakennetaan heinäkuussa Kauhavan entisen Lentosotakoulun, nykyisen LSK Business Parkin alueelle. Kuva: Johannes TervoJärjestäjien mukaan Herättäjäjuhlat vietetään turvallisesti tuolloin voimassa olevien koronarajoitusten puitteissa. Esimerkiksi seurapenkkien riviväliä lisätään.
Tapahtuman järjestäjä, Herättäjä-Yhdistys, ilmoittaa seuraavansa koronatilannetta aktiivisesti, ja uusia päätöksiä voidaan yhdistyksen mukaan tehdä nopeasti.
Aiemmin tuli julki, että vanhoillislestadiolaisten Suviseurat jää tänä kesänä järjestämättä kenttätapahtumana. Suviseurat kuitenkin järjestetään heinäkuun alussa virtuaalisesti verkossa ja radiossa.
Körttiläiset ja vanhoillislestadiolaiset ovat evankelisluterilaisen kirkon herätysliikkeitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
