”Maakuntien palveluita pitää puolustaa”
”Minusta on ikävää, että keskustapuolue on hiljaa näissä vaaleissa. Maaseutu, ruoka ja ympäristö ovat tärkeitä. Minusta ihmisillä pitää olla mahdollisuus asua, missä haluavat. Siitä tulee kuitenkin vaikeaa, jos esimerkiksi hoitoa ei saa lähellä.”
Näin sanoo viisikuista Kerstiniä vaunuissa työntävä Åsa Blomqvist. Hän asuu Tukholmassa ja tekee toimistötöitä, mutta on kotoisin Pohjois-Ruotsista Umeån läheltä.
Hän on äänestänyt jo ennakkoon ja antoi äänensä kuitenkin feministiselle aloitteelle (FI).
”Jotta puolue pääsisi eduskuntaan ja ruotsidemokraateilta lähtisi valtaa. Luotan FI:n kykyyn hoitaa minulle tärkeitä asioita, kuten koulua, palveluja ja ympäristöä. Ilmanlaatu on heikentynyt porvarihallituksen aikana.”
Blomqvist äänestää valtiopäivä- ja kunnallisvaaleissa feministejä, mutta maakäräjävaaleissa vasemmistopuoluetta. ”Se vastustaa vahvimmin palveluiden yksityistämistä.”
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
