KALAJUTTU Siikavanhus, osa 2
Veneen keula kolahti laituriin. Kalastaja nosti saavin laiturille ja kiinnitti veneen. Saavin pohjalla makasi kolme siikaa. Hän toivoi, että tarjouksessa olleet punaiset verkot toisivat kalaonnea.
Kalastajaa harmitti, kun kesken päivän piti lähteä käymään maissa. Hän oli sanonut vaimolle, että mitään juhlia ei järjestetä. Mutta eihän vaimo ollut uskonut. Vängällä oli pitänyt kakku laittaa ja vieraita kutsua. Kahvin jälkeen hän lähtisi takaisin merelle.
Ei neljänkympin täyttyminen ole miehelle mikään helppo juttu. Ennen vanhaan se olisi tarkoittanut viimeisen kympin alkamista. Mitä juhlimista siinä oli? Merellä sai sentään olla rauhassa ajatuksineen. Oli vain meri, siiat ja kalastaja.
Kaikessa oli kysymys merestä ja siitä, mitä se hänelle merkitsi. Töissäkin oli kyselty, miten vaimo päästi hänet yksin kalaan. Kalastaja oli sanonut, ettei siellä kuolemaa pahempaa ole vastassa. Mitä sitä sitten tekisi, jos ei kävisi merellä? Istuisi sohvalla odottamassa kuolemaa?
Kalastaja tunsi kyllä meren vaarat, myrskyaallokon ja salakarit. Isä oli kuljettanut aina kesäisin perhettä merellä ja neuvonut väylänpaikat. Kalastajalle oli syntynyt yhteys mereen, vahva ja pysyvä suhde.
Kahvit oli juotu ja vieraat kiitelty. Kalastaja veti suojahaalaria päälleen.
”Mihin sie nyt?” kysyi kuistiin tullut vaimo.
”Mie vain käväsen, ne uudet verkot täytyy kokea. Niin, ja kiitos juhlista.”
Vaimo ei vastannut, jäi vain kuistin portaille katsomaan kalastajan menoa.
Kalastaja käynnisti moottorin, ja vene alkoi etääntyä laiturista. Meri oli peilityyni. Aurinko oli juuri laskemassa. Tunnin kuluttua olisi jo hämärää. Hyvin tässä ehtii, tuumaili kalastaja. Ei näy joutsenia, hän mietti ja lisäsi vauhtia.
Kalastaja nosti melalla verkon narun käteensä. Vasen käsi löysi verkkovispilän. Hän kuljetti punaisen verkon yläpaulaa toisessa kädessä ja koki verkkoa samalla sitä puhdistaen. Alkupää oli tyhjä.
Siikavanhus havahtui. Se oli erottanut moottorin äänen jo kaukaa. Se tunsi, kuinka verkon alkupää nousi ja verkkoliina kiristyi. Se odotti, ja pian verkko alkoi nostaa sitä hitaasti ylöspäin. Pinta lähestyi. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten verkko alkoi jälleen nousta ja kalan paino kiristi liinan tiukalle.
Nyt, päätti siikavanhus. Se keräsi kaikki voimansa ja ponkaisi verkosta. Verkko irtosi siian päästä ja se sukelsi syvälle tummaan veteen taakseen katsomatta. Se jatkoi kohti pohjaa ja tajusi olevansa vapaa.
Kalastajan pettymys lisääntyi lisääntymistään tyhjää verkkoa kokiessa. Verkko näytti vielä tarttuneen pohjaan. Kun voimaa varovasti lisäsi, alkoi verkko nousta. Pian näkyivät tumman hahmon ääriviivat vedessä. Samassa hahmo heräsi henkiin ja syöksyi rajusti kohti pohjaa. Kalastaja menetti tasapainonsa ja horjahti veteen.
Kalastaja yritti päästä pintaan, mutta tunsi alapaulan tarttuneen vasempaan jalkaan ja vetävän häntä yhä syvemmälle. Hän hamusi puukon vyöltään ja sai katkaistuksi narut jalkansa ympäriltä. Pinnalla hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa.
Siikavanhus oli seurannut kalastajan kamppailua etäämmältä. Se arveli, ettei kalastaja pärjännyt hylkeelle, mutta ui paremmin kuin lokinpoikanen. Kalastajan kavutessa veneeseen se lähti uimaan kohti ulappaa.
Veneeseen päästyään kalastaja ravisteli märkiä vaatteitaan. Kun moottori oli käynnissä, hän vilkaisi sivulleen. Lähellä ui suuri kala, jonka pää nousi hetkeksi pinnan yläpuolelle. Näytti kuin kala olisi iskenyt silmää.
Rantakiveltä tapahtumia seurannut hylje solahti äänettömästi veteen. Meri sulkeutui sen yläpuolella ja vedenpinta oli jälleen rikkumaton. Yö oli saapunut merelle. JYRI J. TASKILA
Tornio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
