Neljä maakuntaa puuhaa kokeilua raiteille – maakuntien keskinäinen liikenne "ajettu aivan minimiin"
Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Suomen ja Pirkanmaan maakuntaliitot ovat itse olleet aloitteellisia liikenneministeriön suuntaan, sanoo ministeri Anne Berner.
Haapamäen ratayhteys Seinäjoen ja Jyväskylän välillä on ollut tällä hallituskaudella lakkautusuhan alla. Nyt junayhteys jatkuu minimivuoroilla. Kuva: Johannes TervoLiikenne- ja viestintäministeriössä tehdään vuoden loppuun mennessä selvitys alueellisista raideliikenteen kokeiluista Suomessa.
Mistä ajatus pilottikokeiluihin on lähtöisin, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.)?
”Maakuntauudistus on yksi hallituksen isoista reformeista ja on luonnollista, että se näkyy myös raideliikenteen uudistuksessa. Tarkoitus on antaa maakunnille, suurille kaupungeille ja kaupunkiseuduille mahdollisuus järjestää alueellista tai paikallista junaliikennettä”, Berner toteaa.
”Jatko määrittyy selvityksen tulosten sekä tietysti maakuntien oman aktiivisuuden perusteella.”
Suomen maakunnista mielenkiintonsa raidehankkeisiin ovat ilmaisseet Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi ja Pirkanmaa.
”Kyseiset maakunnat ovat suunnitelleet keskinäistä yhteistyötä ja olleet aktiivisia ministeriön suuntaan. Mielenkiintoa maakunnalliseen junaliikenteeseen on kuitenkin myös muualla Suomessa”, Berner sanoo.
Ministerin mukaan kokeiluista ei suljeta ketään pois.
”Ministeriön tehtävänä on luoda edellytyksiä. Esimerkiksi valtakunnallisen liikenteen kilpailuttamista varten perustettava kalustoyhtiö hyödyttää ja palvelee myös niitä maakuntia, jotka suunnittelevat alueellisen raideliikenteen käynnistämistä.”
Varsinaisten pilottien aloittaminen on maakuntien omalla vastuulla.
Mahdollisia reittejä taloudellisine laskelmineen kartoitetaan nyt käynnistyvissä selvityksissä.
Aloite raidekokeiluista tuli alun perin Etelä-Pohjanmaan liitosta.
”Ajatus syntyi 2015, kun hallitus leikkasi raideliikenteen tukia kovalla kädellä. Vaarana oli, että esimerkiksi Seinäjoki–Jyväskylä-yhteysvälin eli Haapamäen radan raideliikenne olisi loppunut kokonaan”, suunnittelujohtaja Antti Saartenoja Etelä-Pohjanmaan liitosta toteaa.
Alueen maakunnat lobbasivat ja rataosuus pysyi toiminnassa, mutta nykytilanne ei ole tyydyttävä.
”Myös monella muulla maakuntien yhteysvälillä raideliikenne on käytännössä ajettu aivan minimiin. Systeemi, jossa valtio hankkii velvoiteliikennettä VR:ltä, on tullut tiensä päähän”, Saartenoja summaa.
Etelä-Pohjanmaan maakunta yhdessä Pohjanmaan, Pirkanmaan ja Keski-Suomen kanssa teki liikenne- ja viestintäministeriölle tarjouksen toimia alustana raideliikenteen kilpailun avaamiselle.
”Meillä ei ole tässä vaiheessa muuta tietoa, kuin että selvitystyö valmistuu vuoden loppuun mennessä. Toivomme pääsevämme raidepilottiin. Esimerkiksi Vaasan, Seinäjoen ja Jyväskylän kaltaisten kasvavien kaupunkiseutujen välisessä raideliikenteessä on huomattavasti suurempi potentiaali kuin nykyisten matkustajalukujen perusteella voisi päätellä”, Saartenoja pohtii.
Tavoitteena on, että raidepilottikokeilujen myötä maakuntien liikenneyhteydet kohentuvat ja niiden taloudellinen kannattavuus parantuu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
