
Maaseudun kiinteistöt kallistuivat viime vuonna
Omakotitalojen ja vapaa-ajanasuntojen kaupat lisääntyivät viime vuonna.
Omakotitalojen kauppa vilkastui haja-asutusalueilla viime vuonna. Kuvituskuva. Kuva: Jaana KankaanpääKiinteistökaupat vilkastuivat viime vuonna. Haja-asutusalueella pientalokiinteistöjen keskimääräiset hinnat nousivat peräti 15 prosenttia, kertoo Maanmittauslaitos.
”Erityisesti omakotitalojen ja vapaa-ajanasuntojen kiinteistökauppoja tehtiin enemmän kuin vuosi sitten. Myös rakentamattomien kohteiden kauppamäärät ylittivät vuoden takaiset luvut”, kertoo rekisteripalveluiden johtaja Saara Saari Maanmittauslaitoksesta.
”Kiinteistöjen kauppahinnat lähtivät nousuun usean haasteellisen vuoden jälkeen.”
Saaren mukaan merkille pantavaa on kiinteistökauppoihin käytetyn rahamäärän merkittävä kasvu. Kiinteistöjen kauppahinnat lähtivät nousuun usean haasteellisen vuoden jälkeen.
Asuinkiinteistöjen kauppoihin käytettiin noin viides aiempaa enemmän rahaa, lähes 8,4 miljardia euroa.
Alueelliset erot asuinpientalokiinteistöjen kaupassa olivat edelleen huomattavia. Asemakaava-alueilla kauppamäärien kasvu oli suurinta Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla ja Lapissa.
Kauppahintojen kasvu jäi asemakaava-alueilla pariin prosenttiin. Sen sijaan haja-asutusalueilla kauppahinnat nousivat 15 prosenttia.
Lomakiinteistöjen kauppaan viime vuosi toi tasaista kasvua. Yleis- tai asemakaava-alueilla rantaan rajoittuvien rakennettujen lomakiinteistöjen keskimääräinen hinta nousi 92 000 euroon. Haja-asutusalueilla niistä maksettiin keskimäärin 74 000 euroa.
Yleis- ja ranta-asemakaava-alueiden rantaan rajoittuvien rakennettujen lomakiinteistöjen kauppoja tehtiin edellisvuoden tapaan eniten Etelä-Savossa. Haja-asutusalueilla kauppoja solmittiin eniten Pirkanmaalla ja Lapissa.
Erot hinnoissa ja kauppojen määrissä olivat suuria. Kalleimmat kohteet löytyivät Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


