LEHTIKATSAUS Keskustelulisääntyy
Turun Sanomat kertoo, että keskustelu siirtolaisten määrästä lisääntyy Euroopassa.
”Euroopassa alkavat kansalaiset – myös suvaitsevaiset – kysellä, kuinka paljon siirtolaisia etelästä voidaan ottaa vastaan niin, etteivät nykyiset olot merkittävästi heikkene. Esimerkiksi Saksassa kyselyn mukaan 90 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että maahanmuuttoa on rajoitettava.”
”Meillä maahanmuuttovirasto päätti viikko sitten jäädyttää irakilaisten ja somalialaisten turvapaikkahakemusten käsittelyn. Viraston mukaan ennen päätösten tekemistä on tarpeen päivittää maiden turvallisuusarviot.”
Ilkka muistuttaa, ettei vieraita saa heitellä polttopulloilla.
”Peräti 43 prosenttia suomalaisista on Ylen teettämän kyselyn mukaan täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että turvapaikanhakijoiden tulo lisää merkittävästi rikollisuutta.
Lammin vastaanottokeskusta vastaan tehty tuhopolton yritys vahvistaa kyselyn tuloksen. Suomalaiset ovat syyllistyneet syksyn mittaan jo useampiin rikoksiin. Rikosten kohteena ovat olleet Suomeen tulleet turvapaikanhakijat.”
”Yritystä vastaanottokeskuksen polttamiseksi pidetään yksittäisenä tapauksena. Se ei tarkoita, että tuhotyö pitäisi painaa villaisella. Yksi typeryys voi olla sytykkeenä toiseen typeryyteen ja siksi teko on tuomittava jyrkästi.”
”Turvapaikanhakijoihin suhtautuminen vaatii sivistystä ja sydäntä.”
Venäläisistä turisteista ei ole Kauppalehden mukaan kotimaisen kysynnän korvaajiksi.
”Venäläismatkailijoiden palveluihin käyttämä rahamäärä Suomessa kutistui tammi–elokuussa 35 euroon, mikä on kolmannes viime vuoden vastaavaa vähemmän. Ostosten keskiarvo puolestaan pieneni 25 prosenttia 122 euroon. Luvut perustuvat Kaupan liiton selvitykseen. Venäläisten kokonaiskulutus voi liiton mukaan jopa puolittua viime vuoden 925 miljoonasta eurosta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
