Tunnustekoja
Gallupit kertovat SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen olevan ahtaalla. Nyt on marjakin poimittava maasta, mieluummin toisten ministerien tontilta.
Hallitus ulkoisti omistajapolitiikkansa virkamiesklikin käsiin 2007. Ensimmäinen virallinen valtionyhtiöministeri Jyri Häkämies (kok.) loi käytännön, että valtio-omistaja ei puutu yhtiöidensä asioihin vaikka mitä tapahtuisi. Kemiran lannoitepuolen pöhköön kauppaan ei ole vastuuhenkilöä ilmoittautunut.
Valtiovarainministeri Urpilainen vaati keskiviikkona eduskunnassa tupo-sovun nimissä, että valtionyhtiöiden hallituspalkkioita ei pidä nostaa. Nämä asiat ratkaistaan ensi kevään yhtiökokouksissa, jolloin viimeinenkin tupoon liittyvä työehtosopimus on ajat sitten solmittu.
Mikä estää vastuuministerin Heidi Hautalaa (vihr.) marssimasta keväällä yhtiökokouksiin kohtuullistamaan palkkioita? Liikenneministeri Kimmo Sasi (kok.) teki niin vuosituhannen vaihteessa, kun Soneran hallitusherrat alkoivat oikein porsastella. Tuolloin operaatiossa oli kyllä vahvaa lavastuksen makua, eikä se Soneran tuhoa estänyt.
Sosiaaliministeri Paula Risikko (kok.) sai loppukesästä kehuja vaatiessaan työttömyyskorvauksiin lisää vastikkeellisuutta. Jossain määrin tavoite toteutuu Risikon tiistaina eduskunnalle esittämässä työttömyysturvapaketissa.
Anneli Kiljunen (sd.) pilasi hallituksen ilon kertomalla paketin perustuvan työmarkkinoiden kolmikannan keväiseen työurasopimukseen. Vaikuttavin muutos lienee työttömyyseläkeputken alaikärajan nousu 61 vuoteen.
Soraäänen hallitusryhmien ylistyskuoroon toi perussuomalaisten demarisiiven Jari Lindström. Hän pelkäsi uusien määräysten olevan niin tulkinnanvaraisia, että työvoimatoimistot eivät maan eri puolilla löydä yhtenäistä linjaa. Tuomioistuimet joutuvat taas tekemään kansan valitsemien poliitikkojen töitä.
Pienempi oppositiopuolue keskusta on holtittomasti juopunut gallupsuosiostaan. Arkisen työn sijaan edustajat keskittyvät jakamaan kahden vuoden päässä odottavia ministerinsalkkuja.
Työttömyysturva on tietysti tylsä aihe, mutta kai keskustalaisiakin työttömiä on. Kuitenkin vain ikitunnollinen kainuulainen Timo V. Korhonen jaksoi asian käsittelyyn osallistua edes istumalla eduskunnan suuressa salissa.
Mauri Pekkarinen (kesk.) sentään luottaa työn voimaan. Hänelle onkin ilmaantunut puolueessa nuorempi kilpailija elinkeinoministerin paikalle.
Tiistaina hallitus antoi eduskunnalle 457-sivuisen lakiesityksen vaihtoehtorahastojen hoitajista. Yksikään ministeri ei ilmaantunut asiaa esittelemään, tuskin oli jaksanut pumaskaa lukeakaan.
Opposition Pekkarinen sen sijaan jaksoi esitellä ja vielä vastata perussuomalaisten kysymyksiin. Puhemies Eero Heinäluoma (sd.) kehui Pekkarista ahkeraksi, kun tämä esittelee lain hallituksen puolesta ja laatii siihen talousvaliokunnan puheenjohtajana eduskunnan vastauksen.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka heitti omat mausteensa Himas-sotkuun toteamalla tulevaisuustutkimuksen olevan väärin hankittu. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) kieltäytyi kommentoimasta, vaikka media vaati häntä kieriskelemään tervassa ja höyhenissä tai ainakin eroamaan.
Pääministerillä on aivan varmasti oikeus tilata selventäviä tutkimuksia määrärahojen puitteissa keneltä haluaa. Se on poliittista tarkoituksenmukaisuusharkintaa, joka on poliitikkojen ainoa tehtävä.
Himas-tutkimukselle hankittiin kuitenkin lisärahoitusta muista julkisista lähteistä, ja siinä ei menetelty moitteettomasti.
Katainen moitiskeli äskettäin, että eduskunta tutkii uudistuksia lakikirja kädessä. Pääministerin kannattaa itsekin tutusta moiseen opukseen.
PEKKA ALAROTU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
