VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä viidellä paikkakunnalla
Lisäksi VR mainitsee, että sen junalipusta yli 80 prosenttia myydään yhtiön itsepalvelukanavista.
VR:n junalippuja myyvät palvelupisteet lakkautetaan viidellä paikkakunnalla. LEHTIKUVA / VESA MOILANENVR ilmoittaa sulkevansa lipunmyynnin palvelupisteensä Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa. Asemien palveleva lipunmyynti lakkaa, jolloin jatkossa lippuja voi ostaa fyysisesti lippuautomaateista tai R-kioskeilta.
Yhtiö perustelee päätöstään pitkään jatkuneella palvelupisteiden lipunmyynnin vähenemisellä. Lisäksi VR mainitsee, että sen junalipusta yli 80 prosenttia myydään yhtiön itsepalvelukanavista.
VR kertoi keskittämisaikeistaan toukokuussa. Palvelupisteiden sulkemista koskeneet yhteistoimintaneuvottelut käytiin alkukesästä. Niiden piiriin kuuluivat 13 palvelupisteissä työskennellyttä työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
