Heikki Haavisto kaipaa yhteisöllisyyttä järjestötyöhön
RAISIO (MT)
MTK:n entinen puheenjohtaja Heikki Haavisto kaipaa järjestötyöhön enemmän yhdessä tekemisen meininkiä. Hän harmittelee, että yleensäkin nykymaailmassa yksilökeskeisyys jyrää yhteisöllisyyden.
Yhteisöllisyys on asioiden yhdessä valmistelua, tarvittaessa joukkotapahtumia niiden vauhdittamiseksi ja isoja yhteisiä kampanjoita, Haavisto sanoi tavatessaan tiistaina MTK:n toimihenkilöpäivien osanottajat.
Esimerkkinä Haavisto muisteli joukkokokousta ja traktorimarssia Lahdessa 1977.
”Paikalla oli 10 000 viljelijää. Sen jälkeen hallitus taipui maataloustuloneuvotteluissa. Yhdessä onnistumisesta jäi kaikille mukana olleille tavattoman hyvät fiilingit.”
Joukkokokouksia on järjestetty sen jälkeenkin, mutta osanottajien määrä on viime vuosina hiipunut.
MTK:n johtokunta on viestittänyt kentälle, ettei joukkokokouksia järjestetä väkisin, mutta kylläkin silloin, kun kentällä on aidosti intoa tulla paikalle.
Toimihenkilöpäivillä iloittiin äskettäisen byrokratiakapinan onnistumisesta Seinäjoella, etenkin kun otetaan huomioon, että se oli sadonkorjuuaikana.
Haavisto myönsi, että MTK:n tilanne on nyt monella tavoin toinen kuin hänen puheenjohtaja-aikanaan 1975–1994.
”Ei ole enää sitovia maataloustuloneuvotteluita eikä markkinointijärjestöjä, ja EU:n tuoma jako etelään ja pohjoiseen on syöpä viljelijöiden yhtenäisyydelle.”
Haavisto sanoi ihailevansa, miten MTK on muutoksesta huolimatta pystynyt puolustamaan viljelijää. Hän arvostaa myös näkökulman laajentamista ympäristöön ja ruokakulttuuriin. Erityisen ilahtunut hän on siitä, että metsänomistajat kootaan selkeästi järjestöön.
Haavisto kehotti pohtimaan, voitaisiinko nykyisten maataloustukineuvottelujen aihepiiriä laajentaa.
Lomituksesta puhuttaessa on Haaviston mielestä unohdettu, että itse asiassa järjestelmä on rakennettu viljelijän selkänahasta.
”Lomituksesta päätettiin aina tuloneuvotteluissa. Se ei ollut ylimääräistä, vaan viljelijät luopuivat vastaavasti jostakin.”
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
