Pelastusliivien käyttö on lisääntynyt: "Valistus on tehnyt tehtävänsä ja oikeaan suuntaan ollaan menossa"
Uusien liivien mukavuuden ja helppokäyttöisyyden arvellaan vaikuttaneen ihmisten haluun käyttää pelastusliivejä.Pelastusliivit ovat lisänneet suosiotaan aiemmista vuosista, arvioi Mikkelin palopäällikkö Isto Heikkinen. Heikkisen mukaan tähän on vaikuttanut muun muassa ”paukkuliivien” tulo markkinoille.
”Paukkuliivit ovat helpompia ja mukavampia kuin vanhat, punaiset pelastusliivit. Valistus on tehnyt tehtävänsä ja oikeaan suuntaan ollaan menossa.”
”Paukkuliiveillä” tarkoitetaan pelastusliivejä, joissa on sisällä hiilidioksidi-patruuna. Liivien kastuessa patruunasta vapautuu kaasua ja liivit täyttyvät.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tilaston mukaan viime kesänä veneilyonnettomuuksissa menehtyi aiempaa vähemmän ihmisiä.
Huviveneilyn kuolonuhrien määrä oli viime vuonna 33. Tavallisesti määrä on ollut 45:n ja 50:n välillä.
Tukesin mukaan kylmä kesä on osaltaan vaikuttanut uhrien tavallista pienempään määrään.
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin yksikönpäällikkö Ville Räisänen huomauttaa, että kelluntavälineiden oikeanlainen käyttö auttaa pitämään hukkumiskuolemien määrän alhaisena myös lämpiminä kesinä.
Tukesin ylitarkastajan Katri Sihvolan mukaan myyntiin tulevien pelastus- ja kelluntaliivien on täytettävä niiden lakisääteiset vaatimukset.
”Valmistajan on haettava liiveille tyyppitarkastus. Suomessa myynnissä olevissa liiveissä on oltava CE-merkintä ja liivien mukana tulee toimittaa suomen- ja ruotsinkieliset ohjeet.”
CE-merkintä kertoo, että tuote täyttää sitä koskevien EU-direktiivien vaatimukset ja että tuote on asianmukaisesti tarkastettu.
Sihvola kertoo Tukesin tehneen vuonna 2017 pelastus- ja kelluntaliivien valvontaa. Sen perusteella markkinoilla olevien liivien toiminnasta ei löydetty vakavia puutteita.
Sihvola kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi ”paukkuliivien” toiminta tulee tarkastaa ennen käyttöä.
”Jotkut paukkuliivien valmistajat myös edellyttävät liivien käyttöohjeissa, että liivit huolletaan valtuutetulla huoltoedustajalla yhden tai kahden vuoden välein”.
Liivien säilyttäminen, tarkastaminen ja huoltaminen on Sihvolan mukaan suositeltavaa tehdä valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä ei kuitenkaan yksin riitä.
”Vain päälle puettu liivi voi pelastaa”, Sihvola muistuttaa.
Etelä-Savon pelastuslaitoksen pelastuspäällikön Jyri Silmäri sanoo palopäällikkö Isto Heikkisen tavoin, että pelastusliivien käyttö on hyvällä tasolla.
”Mielestäni liivien käyttö on parantunut todella paljon. Mutta täytyy muistaa, että hukkuneilla on harvoin pelastusliivit matkassa. Toivomme, että kaikki vesilläliikkujat käyttäisivät liivejä.”
Silmärin mukaan nykyisin käytössä olevat kelluntaliivit ovat hyväkuntoisia.
”Mökin varastossa 70-luvulta asti maanneita liivejä ei taida olla käytössä enää lainkaan.”
Moni vesilläliikkuja päivittää veneen katsastuksen yhteydessä myös kelluntavälineet suositusten mukaisiksi. Omia erikoisratkaisuita ei ole käytössä.
”Outoja, itse tehtyjä virityksiä ei tule vastaan”, kertoo Isto Heikkinen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

