vierasyliö Luomukasvistuotantoon jatkojalostusta

Suomessa luomukasvisten tuotanto laahaa jäljessä niin valtakunnallisista luomutavoitteista kuin kuluttajien ilmaisemista toiveistakin.

Mikä on syynä siihen, että kotimaisen luomukasvistuotannon määrä ei ole lähtenyt kasvuun kuten valtaosa muista luomusektoreista?

Onko syynä tuotannon kannattamattomuus, alhainen kysyntä, puutteellinen tai vääränlainen tarjontaketju, kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus, vai nämä kaikki?

Entä miten luomukasvisten markkinat toimivat muualla Euroopassa?

Kannattavuustarkasteluiden valossa syypää luomukasvistuotannon vähäiseen laajuuteen ei suoraviivaisesti ole tuotannon heikko kannattavuus. Esimerkiksi sipulilla luomutuotanto on useimmiten tavanomaista tuotantoa kannattavampaa, porkkanalla sen sijaan toisinpäin.

Kannattavuudessa on kuitenkin suuria tilakohtaisia eroja niin luomun kuin tavanomaisenkin tuotannon sisällä.

Eurooppalaisen mittapuun mukaan luomukasvisten hinta Suomessa on kuitenkin hyvällä tasolla. Ja tutkimuksessa haastatellut viljelijätkin olivat yleisesti ottaen tyytyväisiä luomukasviksista saamaansa hintaan, joka oli tuotteesta ja pakkaustavasta riippuen 50–100 prosenttia tavanomaista tuottajahintaa korkeampi.

Tuotteiden hinta on siis jokseenkin kohdallaan, mutta sen sijaan luomukasvisten sadoissa on petrattavaa. Sipulilla satomäärä ei ole ongelma, sillä luomusipulin sato on keskimäärin 80 prosenttia tavanomaisen sipulin sadosta.

Luomusipulitiloilla suuri ongelma on, että varastoinnin aikainen hävikki nousee ajoittain sietämättömän suureksi. Sipulinnäivetettä aiheuttavat Fusarium-sienet voivat pahana vuonna pilata lähes puolet varastoidusta sadosta. Se tarkoittaa tuotantoon uhrattujen panosten haaskausta. Pitkällä tähtäimellä se nostaa tuotantokustannusta, kun myös kompostiluokkaisen sadon eteen uhratut tuotantopanokset yritetään kattaa myyntikelpoisista tuotteista saatavilla tuotoilla.

Porkkanalla puolestaan varastointiaikainen hävikki ei ole yhtä suuri ongelma, mutta alhainen satotaso sen sijaan on.

Luomuporkkanalla sato on vain keskimäärin 40 prosenttia tavanomaisen tuotannon sadosta. Alhainen sato yhdistettynä luomuporkkanan tuotannon käsityövaltaisuuteen johtaa useimmiten luomuporkkanan tuotannon heikohkoon kannattavuuteen.

Osasyyllinen luomukasvistuotannon kannattavuusongelmaan on nykyinen tuotantorakenne. Valtaosalla luomusipulin- ja porkkana viljelijöistä kasviskohtainen tuotantoala on alle 0,5 hehtaaria.

Vihannesviljelyssä kun tarvitaan erikoiskoneita, kylmävarasto, yms. tuotantovälineitä, niin on selvää että näiden tuotantovälineiden käyttöaste jää pienellä tilalla hyvin alhaiseksi, ja kustannukset vastaavasti nousevat hyvin suureksi tuotettua satoyksikköä kohden. Tarjolla kun ei yksinkertaisesti ole järkevän kokoista ja hintaista kalustoa niin pienille tuotantoaloille.

Suomessa luomukasvikset päätyvät useimmiten kotimaan kuluttajamarkkinoille. Tuottajien vähäinen halukkuus jatkojalostaa kasviksia, esimerkiksi kuoria niitä, heikentää huomattavasti suurtalouksien mahdollisuuksia käyttää luomukasviksia. Toisaalta, myös kuluttajamarkkinoiden hyvä hintataso ohjaa tehokkaasti luomukasviksia kuluttajamarkkinoille.

Luomukasvisten kuluttajamarkkinoilla on käytännössä kaksi vallitsevaa toimintatapaa.

Suurten, mutta harvalukuisten, luomukasvisviljelijöiden jakelustrategiana ovat tukkutoimitukset, valtakunnallinen jakelu, verkostoituminen muiden toimijoiden, markkinointiyhtiöiden ja/tai pakkaamon kanssa. Kaupan keskusliikkeet suosivat näitä isoja luotettavia ja ammattimaisia toimijoita, eivätkä näe mielenkiintoa laajentaa toimittajakuntaa.

Pienet luomukasvisviljelijät sen sijaan toimivat usein yksin, ilman verkostoja. He toimittavat tuotteensa suoraan vähittäiskaupan toimipisteisiin, ruokapiireille, yksittäisille ammattikeittiöille tai myyvät tuotteita toreilla.

Näiden lukuisten pienten luomutuottajien osalta ongelmana on tuotteiden saattaminen kuluttajan ulottuville. Haasteena, mutta myös suurena mahdollisuutena, on juuri näiden lyhyiden toimitusketjujen kehittäminen nykyisessä teknologia- ja arvoympäristössä.

Luomukasvismarkkinoilta puuttuu nykyisin vielä niin sanottu takaportti. Koska luomukasvisten jatkojalostus on vielä olematonta, ylitarjonnan aiheuttamia markkinointiongelmia ei voida tasata ohjaamalla tuotteita ruuhkatilanteessa jatkojalostukseen.

Myöskään heikompilaatuisille tuotteille, tai varastointikelvottomille tuotteille ei jatkojalostuskanavan puuttuessa ole nykytilanteessa juuri kompostia parempaa osoitetta. Tavanomaiseen jalostukseen hyvin pienien satunnaisten erien myyminen on lähes mahdotonta.

Eurooppalaisten luomukasvistoimijoiden haastatteluista kävi ilme, että vähittäiskaupalle toimittavat tuottajat joutuvat Euroopassa kohtaamaan kovaa hintakilpailua. Tilanne ei onneksi ole yhtä kireä Suomessa, sillä suomalaiset kuluttajat arvostavat vielä toistaiseksi kotimaisuutta. Ja toisaalta, vähittäiskauppaan toimittavia suuria keskenään kilpailevia kotimaisia luomukasvistuottajia on vähän.

Useissa Euroopan maissa julkiset ostot ovat luomukasvistuotannon tukipilari. Meillä sen sijaan julkisten ostojen osuus on vähäinen ja tuottajat toimivat lähes yksinomaan kuluttajamarkkinoilla.

Julkisen puolen tukipilarin rakentaminen edellyttää tuotteiden jalostusasteen nostamista, mutta yhtä lailla julkisia hankintoja koskeva poliittiset linjaukset joko vahvistavat tai murentavat luomukasvisten julkisen sektorin käytön tukipilaria.

Jos Euroopan suurista luomumaista halutaan ottaa oppia Suomeen, on tuliaisina yhteistyön rakentaminen koko ketjussa tuottajalta asiakkaalle ja tuotantotavan kestävyyttä ja tuotteiden laatua korostava markkinointi, jotka lisäävät luomutuotantotavan ja luomutuottajien arvostusta.

ANU KOIVISTO

SARI IIVONEN

Koivisto on tutkija Luonnonvarakeskuksessa ja Iivonen tutkimuskoordinaattori Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa.

Avaa artikkelin PDF