EU:n ja Yhdysvaltojen TTIP-kauppasopimus ei toteudu presidentti Obaman aikana
Finlandia Cheesen toimitusjohtajan Emma Aerin mukaan kilpailu kauppojen hyllytilasta on Yhdysvalloissa kovaa. Valtteja ovat tuotteiden laatu ja eettisyys. Niklas Holmberg Kuva: Viestilehtien arkistoWASHINGTON DC, (MT)
EU:n ja USA:n välinen kauppasopimus TTIP saa tukea Yhdysvaltojen pääpuolueista, mutta sen hyväksyntä jää seuraavalle presidentille.
"Sopimus olisi Yhdysvalloille erittäin tärkeä. Kaupan esteiden poistaminen toisi yli miljoona uutta työpaikkaa", TTIP-kannatusryhmää vetävä republikaanien kongressiedustaja Erik Paulsen sanoo MT:lle.
Kongressissa enemmistössä olevat republikaanit suhtautuvat vapaakauppaan myönteisemmin kuin demokraatit, jotka pelkäävät työpaikkojen siirtymistä pois Yhdysvalloista.
"Edustajat äänestävät sen mukaan, miten sopimus vaikuttaa heidän omaan vaalipiiriinsä. Minulle amerikkalaisen maatalouden edut ratkaisevat", edustajainhuoneen maatalousvaliokunnan johtava demokraattijäsen Collin C. Peterson painottaa.
Yhdysvalloissa on viime aikoina keskitytty Tyynenmeren maiden vapaakauppasopimukseen TPP:hen, jonka neuvottelut saatiin maaliin viikko sitten.
EU:n kanssa käytävät neuvottelut ovat hädin tuskin puolivälissä, eivätkä Yhdysvaltojen neuvottelijat ole olleet erityisen innokkaita vaihtamaan tarjouksia.
"Sopimus tuskin toteutuu Obaman aikana. EU:n tavoitteena on, että ensi vuonna olisi joku runko valmiina", kauppapolitiikkaa seuraava ministerineuvos Soili Mäkeläinen-Buhanist Suomen Washingtonin suurlähetystöstä arvioi.
Joka tapauksessa sopimuksen hyväksyntä jää seuraavalle USA:n presidentille ja kongressille. Presidenttiehdokkaista demokraattien vasemmistosiiven Bernie Sanders vastustaa vapaakauppaa, ja myös ay-liikettä lähellä oleva Hillary Clinton on muuttanut kantaansa kriittiseen suuntaan.
Republikaanien ehdokkaat pääasiassa tukevat TTIP:tä, paitsi liikemies Donald Trump, joka on sanonut vapaakauppasopimusten vahingoittavan Amerikkaa.
Maataloudessa vaikeimmat kysymykset ovat EU:n hormonilihakielto, monimutkainen gmo-hyväksyntä sekä toisaalta vaatimus elintarvikkeiden nimisuojan tunnustamisesta Yhdysvalloissa. Amerikkalaiset eivät ole valmiita antamaan periksi ainakaan kaikissa kiistoissa.
"USA on osoittanut vakuuttavasti, ettei monilla EU:n hormoni- ja gmo-säädöksillä ole tieteellisiä perusteita. Jos EU ei muuta kantaansa emmekä saa hyvää sopimusta nimisuojasta, sopimus menettää maataloussektorin tuen", Peterson sanoo.
Republikaanien Paulsen ei halua tässä vaiheessa sulkea mitään asiaa pois neuvotteluista.
Mäkeläinen-Buhanist arvioi, että viime kädessä ratkaisu voi löytyä esimerkiksi hormonivapaan lihan tullivapaiden tuontikiintiöiden kasvattamisesta, kuten Kanadan kanssa tehdyssä sopimuksessa tehtiin.
"Maatalouden eturyhmät ovat täällä erittäin vahvoja. Kongressiin on pakko tuoda niiden kannalta hyvä sopimus, jos se halutaan saada läpi."
Niklas Holmberg
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
